MM-hallit haaste yleisurheilun superkesälle

Kaikki ennusmerkit viittaavat siihen, että nimenomaan Münchenin EM-areenalla voidaan nähdä suomalaisittain poikkeuksellisen kovaa tulosta, kirjoittaa Lauri Hollo kolumnissaan.

20.2. 21:01

Yleisurheilun MM-hallikilpailut käydään Belgradissa maaliskuun lopulla. Se venyttää monen suomalaisen hallikautta jopa kuukaudella, mutta silti iso nippu suomalaisia on kisoihin menossa.

Kolmiloikkaaja Senni Salminen ottaa hallikauden vain välipalana, mutta SM-halleissa syntynyt 14,16 on maailmantilaston yhdeksänneksi paras tulos. Hän hyppää ennen Belgradia vielä maaliskuun alussa Pariisissa. Tilaston kolmospaikkaan on matkaa 31 senttiä, joten Salminen tappelee MM-areenalla erinomaisista sijoituksista.

Myös Kristiina Mäkelä loikkaa MM-kisoissa, SM-hallien 13,75 ei tosin paljon lupaa. Mäkelä on kuitenkin ollut arvokisoissa varma; hän on ollut aikuisten arvokisoissa 14 kertaa ja niistä kymmenessä finaalissa. Odotellaan siis kunnon jalostumista.

Sara Kuiviston tähtäin on kirkkaana Belgradissa. Kauden alku on tuonut SE:t 800 metrillä ja maililla, molemmissa kilpailuissa, mitkä hän on juossut. Ei niillä maailmantilastoissa vielä juhlita, mutta Kuivisto on vasta avannut hallikautensa. Porvoolainen saattaa hyvinkin hilata tuloksiaan selkeästi paremmaksi ennen MM-koitoksia. Jos, eli kun, viime kesältä tuttu tahti jatkuu, nähdään Belgradissa jälleen SE-murskajaiset niin 800 kuin 1500 metrilläkin.

Myös pikajuoksija Lotta Kemppisen tähtäin on MM-halleissa. Viime kaudella huiman SE:n 7,16 juossut helsinkiläinen avasi hallikautensa väkevästi ajalla 7,26. Kuukaudessa siitä on hyvinkin viilattavissa reilu kymmenys. Voimatasojen nousun myötä telineitä on viilattu taaemmas, mikä antaa mahdollisuuden entistä parempaan lähtöön ja kiihdytykseen. Birminghamissa 2018 finaaliin mentiin ajalla 7,17.

Reetta Hurskeen tilanne on kiinnostava. Hän on painellut ennätyksekseen pika-aidoissa 7,93, mikä on Euroopan tilaston kakkosaika. Maailmantilastossakin se riittää sijaan 11.

Hallikauden ehdoton yllättäjä on ollut 24-vuotias jyväskyläläinen Ilari Manninen, joka on niistänyt halliennätyksestään jo 0,14 sekuntia. 7,68 alittaa MM-rajan, ja 110 metrin aitojen SE-mies Elmo Lakka on jäänyt halleissa tyystin Mannisen varjoon. Todella mielenkiintoinen kaveri seurattavaksi ensi kesänä.

Kesällä on edessä todellinen superkausi, kun MM-kilpailuiden jälkeen käydään vielä EM-kilpailut. Jälkimmäiset ovat monelle suomalaiselle kauden kohokohta menestystä ajatellen. Topi Raitanen on aikataulussa, moukaristit Silja Kosonen ja Aaron Kangas ovat talvehtineet hyvin, Oliver Helander rakentaa uuttaa pönkkää Tero Pitkämäen valmennuksessa.

Kaikki ennusmerkit viittaavat siihen, että nimenomaan Münchenin EM-areenalla voidaan nähdä suomalaisittain poikkeuksellisen kovaa tulosta. Yllättäjillekin on sijaa; kun Münchenissa viimeksi kisattiin EM-tasolla 2002, eräs Janne Holmén venyi suoritukseen, jota kukaan ei osannut odottaa. Jossakin muhii myös tämän vuoden EM-yllättäjä.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut