Yle: Ristomatti Hakola kolaroi ladulla kuntoilijan kanssa: ”Lupasin papalle uudet sauvat” - Urheilu - Aamulehti

Yle: Ristomatti Hakola kolaroi ladulla kuntoilijan kanssa: ”Lupasin papalle uudet sauvat”

Hakola väisti samaan suuntaan kuin kuntohiihtäjä eikä törmäykseltä voinut välttyä.

Ristomatti Hakola osallistuu helmikuussa Pekingin olympialaisiin.

15.1. 15:20

Suomen olympiahiihtojoukkueeseen kuuluva Ristomatti Hakola kolaroi kuntohiihtäjän kanssa perjantaina Lahdessa, kertoo Yle. Hakola oli Lahdessa tekemässä tehoharjoituksia.

Hakolan mukaan törmäyksen toinen osapuoli oli iäkkäämpi mies.

”Lupasin papalle uudet sauvat, kun häneltä taisi mennä molemmat sauvat rikki. En löytänyt enää sen jälkeen häntä”, Hakola toteaa.

Hakolan mukaan kolari tapahtui, kun molemmat väistivät samaan suuntaan. Molemmat kuitenkin pääsivät jatkamaan matkaa törmäyksen jälkeen.

”Ei pappa raivonnut, vaan nousi ylös. Hän oli kuulemma tehnyt saman virheen edellisellä viikolla”, Hakola toteaa.

Hakolalle on tällä kaudella sattunut ja tapahtunut. Kauden avanneessa Rukan maailmancupissa viime marraskuussa Hakola kaatui kovassa vauhdissa, minkä seurauksena kaksi kylkiluuta murtui.

Viime viikonlopun SM-hiihdoissa Hakolalta hajosi vasemman sauvan kiinnitysremmi heti lähdön jälkeen 15 kilometrin (p) kilpailussa.

”Huono tuuri, eikä ollut varasauvaa. Tuli Kummelin jutut mieleen, koska varasauvat ovat kotona sängyn alla”, Hakola kertoi Helsingin Sanomille.

Hakola kuitenkin voitti SM-kultaa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut