Emil Ruusuvuorelle kova avausvastustaja Australian avoimissa, myös Novak Djokovic kaaviossa mukana - Urheilu - Aamulehti

Emil Ruusuvuorelle kova avausvastustaja Australian avoimissa, myös Novak Djokovic kaaviossa mukana

Suomalaispelaaja kohtaa maailmanlistalla yhdeksäntenä olevan Felix Auger-Aliassimen.

Emil Ruusuvuori ei pääse helpolla Australiassa.

13.1. 15:16

STT

Emil Ruusuvuori joutuu lujaan kuntopuntariin tenniksen Australian avoimissa. Suomen ykköspelaaja saa turnauksen avauskierroksella vastaansa Felix Auger-Aliassimen, joka on maailmanlistalla yhdeksäntenä.

Kanadalaispelaaja on sijoitettu turnauksessa yhdeksänneksi. Ruusuvuori on sijoittamaton ja maailmanlistalla sijalla 90.

Rankingissa ja Australian avoimissa ykköseksi sijoitettu Novak Djokovic odottaa edelleen Australian viranomaisilta vahvistusta, että hän voi osallistua maanantaina alkavaan turnaukseen.

Turnauksen yhdeksän kertaa voittanut Djokovic on kuitenkin sijoitettu kaavioon ja hänen on tarkoitus pelata ensimmäisellä kierroksella serbialaista maanmiestään Miomir Kecmanovicia vastaan.

Djokovic matkusti turnaukseen rokottamattomana eikä ilmoittanut maahantuloilmoituksessa kahden edellisviikon matkustelustaan.

Rokotusasiassa Djokovic vetoaa koronatartuntaan, jonka hän kertoo saaneensa 16. joulukuuta.

Tapauksen käsittely jatkuu

Australian pääministeri Scott Morrison kertoi torstaina, ettei Djokovicin tapauksesta ole tehty lopullista päätöstä. Djokovicia uhkaa edelleen viisumin peruminen, vaikka hänen lakiavustajansa onnistuivat jo kertaalleen palauttamaan häneltä evätyn viisumin.

Myös Djokovicin kilpakumppanit ovat saaneet tarpeekseen hänen toimistaan. Espanjalainen Rafael Nadal totesi, että "teoilla on seurauksensa", kun Djokovicia uhkasi pikainen kotimatka Australiasta.

Tapauksen myöhempiä vaiheita Nadal on luonnehtinut Djokovicin "sirkukseksi".

Torstaina serbitähteä arvosteli turnauksessa neljänneksi sijoitettu Stefanos Tsitsipas.

"Hän toimii omin säännöin ja riskeeraa Grand Slamin. Kukaan muu ei taitaisi toimia samoin”, Tsitsipas harmitteli Djokovicin käytöstä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut