Pikaluistelutähti jäi tylysti ulos olympialaisista - Urheilu - Aamulehti

Pikaluistelutähti Erin Jackson jäi tylysti ulos olympialaisista – USA:n karsintasysteemi näytti jälleen karuutensa

Yhdysvaltain ennätyksen joulukuussa luistellut Jackson sijoittui maansa olympiakarsinnoissa kolmanneksi.

Pikaluistelun naisten maailmancupissa 500 metrin matkaa tällä kaudella suvereenisti hallinnut Erin Jackson jäi Yhdysvaltain olympiakarsinnoissa kolmanneksi, kun kisalippu Pekingin olympialaisiin irtosi vain kahdelle parhaalle. Kuva joulukuulta Calgaryn maailmancupista.

9.1. 20:41

Pikaluistelun Yhdysvaltain olympiakarsinnat toivat Erin Jacksonille jättipettymyksen, kun kisalippu Pekingiin jäi saamatta paraatimatkalla 500 metrillä.

Jackson, 29, sijoittui matkan karsintakisassa kolmanneksi. Olympiapaikkoja oli kaksi, ja ne menivät hänet voittaneille Brittany Bowelle ja Kimi Goetzille.

”Emme tällä hetkellä voi tehdä mitään saadaksemme häntä olympialaisiin”, Yhdysvaltain pikaluistelumaajoukkueen valmentaja Matt Kooreman sanoi Inside the Games -sivuston sunnuntaina julkaisemassa uutisessa.

”Voidaan sanoa, että voittaja todella vie kaiken olympiakarsinnoissa.”

Jackson on hallinnut tällä kaudella pikaluistelun naisten 500 metrin maailmancupia.

Uransa parasta kautta luisteleva Jackson on voittanut cupin kahdeksasta kisasta neljä. Lisäksi hän on ollut kerran toinen ja kerran kolmas. Huonoin sijoitus on kuudes sija.

Joulukuun alussa Jackson voitti maailmancupin osakilpailun Salt Lake Cityssä uudella Yhdysvaltain ennätyksellä 36,809. Aika on kauden viidenneksi nopein maailmassa.

”En voi nyt tehdä muuta kuin odottaa. Jos joku kieltäytyy paikastaan, voin mennä. En ole vielä luopumassa toivosta”, Jackson sanoi Inside the Gamesin mukaan kisan jälkeen.

Jacksonista tuli neljä vuotta sitten Pyeongchangissa ensimmäinen musta nainen, joka edustaa Yhdysvaltoja olympialaisten pikaluistelussa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut