Krista Pärmäkoski kiri huippuliukkailla suksilla palkintokorokkeelle ja nousi Tour de Skin kärkikamppailuun - Urheilu - Aamulehti

Krista Pärmäkoski kiri huippuliukkailla suksilla palkintokorokkeelle ja nousi Tour de Skin kärkikamppailuun

Pito-ongelmista kärsinyt Kerttu Niskanen on kokonaiskilpailussa vain kaksi sekuntia Pärmäkosken edellä.

Norjan Heidi Weng, Venäjän Natalia Neprjajeva ja Suomen Krista Pärmäkoski ottivat palkintopallipaikat maanantaina.

3.1. 19:30

Krista Pärmäkoski tuuletti maanantaina Italian Val di Fiemmessä hiihdetyn 10 kilometrin (p) yhteislähdön maalissa. Syynä oli se, että Pärmäkoski ylsi erittäin hyvin luistaneilla suksillaan pitkään aikaan parhaaseen suoritukseensa hiihdon maailmancupissa. Hän sijoittui kolmanneksi Tour de Skin viimeistä edellisessä osakilpailussa.

Kilpailun voiton vei Venäjän Natalia Neprjajeva, joka kasvatti johtoaan kokonaiskilpailussa. Neprjajeva onnistui venyttämään viimeisessä nousussa sen verran etumatkaa, että Pärmäkoski ei päässyt peesipaikalle. Kirissä Pärmäkosken edelle ehti myös Norjan Heidi Weng.

Pärmäkoski nousi kiertueen kokonaiskilpailussa neljänneksi. Hän kohensi asemiaan jo matkalla nappaamalla kuuden kilometrin kohdalla olleesta kirimaalista 12 bonussekuntia.

Edellisen kerran Pärmäkoski ylsi maailmancupissa palkintokorokkeelle toissa talvena, helmikuussa 2020.

Pärmäkoski oli erittäin pettynyt Saksan Oberstdorfissa hiihdetyn edellisen osakilpailun jälkeen, mutta nyt kelpasi iloíta.

”Oli hyvä kisa. Ajattelin lähteä taistelemaan ja nauttimaan pahanolontunteesta. Nyt sain sellaisen kunnon mukaisen suorituksen. Tiedän, että olen ollut hyvässä kunnossa, mutta se ei ole vielä näkynyt tuloksissa. Nyt sain mitattua ulos sen mitä kropasta löytyi. Kun podium tuli, voi vähän ehkä hengähtää ja olla paremmilla mielin”, Pärmäkoski sanoi Hiihtoliiton äänitteessä.

Kokonaiskilpailussa toisena ollut Kerttu Niskanen putosi kärkiryhmästä puolimatkan vaiheilla ja sijoittui seitsemänneksi. Kokonaiskilpailussa Niskanen putosi kolmanneksi. Etumatkaa Pärmäkoskeen on vain kaksi sekuntia.

Niskanen sanoi tv-haastattelussa, että hänen suksensa eivät olleet ainakaan pidon osalta kilpailukykyiset.

”Surkea suoritus. Ei ollut riittävästi pitoa, ja ehkä ei niin liukaskaan. Se jäi harmittamaan. Oli taistelua alusta loppuun ja käsillä roikkumista. Ekalla kiekalla oli jo voimat kulutettu. Taistelin vain sen, minkä pystyin, että ero kärkeen ei olisi katastrofi, mutta kyllä se aika lailla sinne meni”, Niskanen sanoi V Sportin haastattelussa.

Niskanen harmitteli, että hyvä asema kokonaiskilpailussa heikkeni.

”Ennen tätä päivää oli ihanteellinen tilanne. Tämä päivä pilasi aika lailla koko Tourin. Huomenna (tiistaina) siellä on niin kovia kipuajia, että harmittaa. Jollain tavalla tuntuu, että Tour väsähti tähän, mutta taistelemaan lähden jokaisesta sijasta”, Niskanen sanoi.

Toiseksi kokonaiskilpailussa nousi Ruotsin Ebba Andersson, joka viime vuoden Tourilla oli loppunousun nopein. Andersson teki maanantain kisassa odotetusti paljon vetohommia, mutta jäi kirissä neljänneksi.

Suomalaisista Johanna Matintalo jaksoi yhdeksänneksi ja Anne Kyllönen 11:nneksi. Tourin voittoa puolustava USA:n Jessie Diggins jäi 13:nneksi ja putosi kokonaistilanteessa kolmannelta sijalta kuudenneksi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut