Tour de Skillä ei ole nähty näin herkullista suomalaisasetelmaa kolmeentoista vuoteen - Urheilu - Aamulehti

Tour de Skillä ei ole nähty näin herkullista suomalais­asetelmaa kolmeentoista vuoteen

Naisten kokonaiskilpailun voitosta on luvassa poikkeuksellisen jännittävä kamppailu.

Kerttu Niskanen tuuletti viime keskiviikkona Sveitsin Lenzerheidessa Tourin toisen osakilpailun voittoa ja siirtyi kokonaiskilpailussa johtoon.

3.1. 10:20

Hiihdon maailmancupiin kuuluvalla Tour de Ski -kiertueella on jäljellä kaksi viimeistä etappia, ja tilanne on Suomen kannalta poikkeuksellisen jännittävä erityisesti naisten kokonaiskilpailussa.

Kiertueen toisen osakilpailun Sveitsin Lenzerheidessa voittanut Kerttu Niskanen on kokonaiskilpailussa edelleen toisena, vaikka Saksan Oberstdorfissa hiihdetty vapaan kymppi ei sujunut aivan toivotulla tavalla vaan tuloksena oli 22. sija.

Kun Norjan Therese Johaug ei ole mukana, naisten tittelistä on luvassa harvinaisen tasainen kamppailu. Niskanen on johdossa olevasta Venäjän Natalia Neprjajevasta 34 sekunnin päässä, ja yhdeksän naista on puolentoista minuutin sisällä.

Tähän porukkaan kuuluvat myös Oberstdorfissa raskasta pettymystä ilmaissut Krista Pärmäkoski (7:s, –1.20) ja uransa ensimmäisen palkintokorokesijoituksen jälkeen aivan päinvastaisissa tunnelmissa Italiaan lähtenyt Johanna Matintalo (9:s, –1.31).

Varsinkin Neprjajevan ja Niskasen tilannetta kokonaiskilpailussa auttoi lauantaina Ruotsin Frida Karlsson, joka törttöili Tourin voittoa puolustavan Yhdysvaltain Jessie Digginsin nurin sprintin puolivälierässä.

Lue lisää: Frida Karlsson pyysi anteeksi Jessie Digginsiltä: ”Riittää, että pilaan mahdollisuuteni, se on jo liikaa, että häiritsen samalla muita”

Samalla Karlsson, yksi Tourin voittajasuosikeista, järjesti itselleen toisen varoituksen, kolmen minuutin aikasakon sekä omaehtoiset lähtöpassit kiertueelta.

Diggins menetti kaatumisessa todennäköisesti niin paljon bonussekunteja, että ilman haaveria hän olisi Niskasen edellä kokonaiskilpailussa. Nyt hän on kolmantena, neljän sekunnin päässä Niskasesta.

Kiertue huipentuu maanantaina ja tiistaina Italian Val di Fiemmessä tutuilla kilpailuilla, perinteisen yhteislähdöllä ja loppunousulla.

Kukaan suomalainen ei ole ollut tässä vaiheessa Touria näin lähellä kärkeä sitten Virpi Kuitusen (nykyinen Sarasvuo) ja Aino-Kaisa Saarisen parhaiden aikojen eli vuosina 2007–2009 hiihdettyjen kolmen ensimmäisen Tourin.

Pärmäkoski on yltänyt monta kertaa sijoille 2–4, mutta ero kärkeen on ollut aina melko iso. Pienimmillään ero voittajaan oli minuutti ja 37 sekuntia, kun Pärmäkoski sijoittui vuonna 2017 toiseksi Norjan Heidi Wengin jälkeen.

Lue lisää: Hiihdon Tour de Skin tietopaketti: koko aikataulu, tv-oikeudet ja Suomen joukkue

Val di Fiemmessä hiihdetään tutulla ladulla, jolla on tällä porukalla vaikea karata muilta. Kärkisijat ratkaistaan todennäköisesti loppukirissä.

Siinä suomalaisista vahvimmilla on Matintalo, jos hän on lopussa vielä mukana kamppailussa. Vuosi sitten Matintalo sijoittui samassa kilpailussa viidenneksi.

Muutoksia kokonaiskilpailun tilanteeseen tarjoaa myös kuuden kilometrin kohdalla oleva kirimaali, jossa on saatavilla bonussekunteja kymmenelle parhaalle. Kirimaaliin ensimmäisenä ennättävä saa 15 bonussekuntia.

Miehissä toista Tourin kokonaisvoittoa tavoitteleva Johannes Hösflot Kläbo on vahvoilla. Hänellä on yli minuutin etumatka toisena olevaan maanmieheen Pål Golbergiin.

Kläbo on voittanut Fiemmen yhteislähdön kahdella edellisellä yrittämällään, ja halutessaan hän pystyy ottamaan välikiristä täydet bonussekunnit.

Näin hän saanee reippaan etumatkan loppunousuun, jonka kiipeäminen ei tosin aikaisempien näyttöjen perusteella kuulu hänen vahvuuksiinsa.

Kovin haastaja lienee kaksi edellistä Touria voittanut Venäjän Aleksandr Bolshunov.

Lenzerheidessa voittanut Iivo Niskanen on kokonaiskilpailussa kuudentena 2.25 kärjestä, mutta kolmantena oleva Bolshunov on minuutin ja kuuden sekunnin päässä.

Nousu kärkikolmikkoon on edelleen mahdollinen, sillä kovia näyttöjä loppunoususta on edellä olevista miehistä vain Bolshunovilla.

Suomen miesten paras saavutus Tourin kokonaiskilpailussa on Matti Heikkisen viides sija vuodelta 2017.

Tour de Skin tilanteet 4/6 kilpailun jälkeen

Naiset: 1) Natalia Neprjajeva, Venäjä, 53.40, 2) Kerttu Niskanen, –34, 3) Jessie Diggins, USA, –38, 4) Tatjana Sorina, Venäjä, –46, 5) Anamarija Lampic, Slovenia, –57, 6) Ebba Andersson, Ruotsi, –1.14, 7) Krista Pärmäkoski, –1.20, 8) Tiril Udnes Weng, Norja, –1.21, 9) Johanna Matintalo, –1.31, 10) Anne Kjersti Kalvå, Norja –1.39,

...15) Anne Kyllönen, –2.03.

Miehet: 1) Johannes Hösflot Kläbo, Norja, 1.11.23, 2) Pål Golberg, Norja, –1.03, 3) Aleksandr Bolshunov, Venäjä, –1.19, 4) Erik Valnes, Norja, –2.03, 5) Francesco de Fabiani, Italia, –2.21, 6) Iivo Niskanen, –2.25, 7) Ivan Jakimushkin, Venäjä, –2.42, 8) Calle Halfvarsson, Ruotsi, –3.23 ... 29) Perttu Hyvärinen, –4.58, 45) Lauri Vuorinen, –5.58, 55) Remi Lindholm, –7.01, 72) Ville Ahonen, –9.42.

V Sport+ Suomi ja Elisa Viihde Viaplay näyttävät Tour de Skin kaksi viimeistä päivää Suomessa yksinoikeudella. Maanantaina naisten 10 km alkaa klo 13.40 ja miesten 15 km klo 15.50.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut