TaTU:n Kokko ui MM-välieriin - Urheilu - Aamulehti

TaTU:n Olli Kokko pääsee tavoittelemaan finaalipaikkaa 50 metrin rintauinnissa: "Aivan mahtavaa"

Fanny Teijonsalo jätti 50 metrin vapaauinnin kisaamatta ja kertoi starttiin valmistautumisen olevan henkistä taistelua.

Olli Kokon yksi unelma täyttyi: edessä on MM-välierä.

20.12.2021 9:55

Abu Dhabi

Olli Kokko jatkaa miesten 50 metrin rintauinnissa välieriin lyhyen radan MM-altaassa Abu Dhabissa. Kokko oli matkan alkuerissä eränsä neljäs ja aikavertailun jaetulla 11. sijalla, kun 16 parasta eteni välieriin.

TaTU Tamperetta edustava Kokko ui alkuerissä ajan 26,54. Hänen lyhyen radan Suomen ennätyksensä on 26,35 marraskuisista EM-kisoista Kazanista.

Aamun uintiinsa tyytyväinen Kokko, 27, kertoi välieräpaikan olevan unelmien täyttymys.

”Aivan mahtavaa. Katsotaan, jos saisin aikaa tiputettua lähemmäs omaa ennätystä. Minulla on rata, joten minulla on mahdollisuus, ja finaalipaikkoja on tarjolla. Kaikkeni tulen antamaan illalla”, Kokko kertoi Uimaliiton tiedotteessa.

Havaijilla neljä ja puoli vuotta rahoitus- ja taloustieteiden kaksoistutkintoa opiskellut ja samalla yliopistossa treenannut Kokko palasi Suomeen keväällä. Tampereella häntä valmentaa Jere Jännes, joka on myös muun muassa Ida Hulkon ja Veera Kivirinnan valmentaja.

Miesten 50 metrin rintauinnin välierät alkavat kello 17.03. Alkuerien nopein oli Valko-Venäjän Ilja Shimanovitsh ajalla 25,77.

Teijonsalo väsyi kisaamiseen

Suomalaisten maanantai typistyi kahden uimarin päiväksi, sillä Fanny Teijonsalo jäi pois naisten 50 metrin vapaauinnin alkueristä. Teijonsalo kertoi Uimaliiton Twitterissä, ettei ole pystynyt nauttimaan kisaamisesta Abu Dhabissa, vaikka yleensä kilpaileminen on ”se kaikista parhain asia”.

”Vaikka viestit osoittivat, että vauhtia löytyy, niin se henkinen taistelu, minkä se tällä hetkellä vaatii, että pääsen sinne starttiin, ei ole sen arvoista”, Teijonsalo kertoi.

Tänä vuonna kovalla tahdilla kilpaillut Teijonsalo kertoi laittaneensa MM-kisojen tavoitteeksi sen, että saa otettua itsestään kaiken irti.

”Ajattelin, että se olisi enemmän kuin tämä, mutta kaikki on nyt otettu irti”, olympiauimari Teijonsalo sanoi.

Aamun ensimmäisenä suomalaisena Laura Lahtinen karsiutui välieristä naisten 100 metrin perhosuinnissa. Lahtinen ui Abu Dhabissa alkuerissään yhdeksänneksi ajalla 59,05.

Lahtisen aika ei riittänyt 16 parhaan joukkoon, sillä välieräpaikka olisi vaatinut ajan 57,40. Alkuerien nopein oli Ruotsin Louise Hansson ajalla 56,04.

Päivitys 20.12.2021 kello 10.26: Juttu päivitetty kauttaaltaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut