Krister Savonen joutuu jättämään MM-kisat väliin – ”Ei viitsi lähteä terveyden kanssa leikkimään” - Urheilu - Aamulehti

Krister Savonen joutuu jättämään MM-kisat väliin – ”Ei viitsi lähteä terveyden kanssa leikkimään”

Krister Savonen pelasi Suomen maajoukkueessa, joka kohtasi Rasmus Anderssonin Ruotsin elokuussa.

1.12.2021 12:29

Aamulehti

Krister Savonen joutuu jättämään perjantaina alkavat salibandyn MM-kisat väliin. Tampereen Classicin huippupuolustaja sai aivotärähdyksen liigaottelussa syyskuun lopussa. Savonen ei ennättänyt kuntoutua MM-kisoihin.

”Vaikeaa aikaa tämä on ollut. Olen tehnyt töitä näiden kisojen eteen jo monta vuotta. Kaikki kivet on nyt käännetty kuntoutumisen osalta – en päässyt pelikuntoon”, Savonen sanoo Salibandyliiton tiedotteessa.

”Totta kai harmittaa, mutta sille ei voi mitään. On kuitenkin sellaisista asioista kyse, ettei viitsi lähteä terveyden kanssa leikkimään.”

Savosta pidetään yhtenä maailman parhaista pelaajista. Valmennusjohto halusi odottaa viime hetkeen asti, voiko Savonen pelata MM-kisoissa.

Suomi nimeää Savosen tilalle vielä toisen pelaajan.

MM-kisat Helsingissä alkavat perjantaina. Suomi kohtaa tuolloin avausottelussaan Tanskan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut