Minetit puolustaa kotikisojen MM-kultaa uudistuneella joukkueella: esittelemme mitalijahtiin lähtevän ryhmän - Urheilu - Aamulehti

Minetit puolustaa kotikisojen MM-kultaa uudistuneella joukkueella: esittelemme mitalijahtiin lähtevän ryhmän

Vuonna 2017 Minetit otti MM-kultaa joukkuevoimistelun kotikisoissa. Ensi viikonloppuna kisataan taas Helsingissä, mutta MM-näyttämölle matkaa joukkue, jonka valmistautuminen on sujunut poikkeuksellisissa merkeissä.

Mineitit hioo MM-virettään tällä viikolla tiiviisti Ikurin liikuntahallissa. Perjantaina ovat ensimmäiset harjoitukset Helsingissä. Jo niissä pitää olla täydessä iskussa.

18.11. 7:30

Aamulehti

Minetit lähtee joukkuevoimistelun MM-kisoihin ensi viikonloppuna poikkeuksellisesta tilanteesta. Kyseessä ovat vieläpä kotikisat Helsingissä. Vuonna 2017 Suomessa kisattiin viimeksi, ja Minetit nappasi MM-kullan.

Poikkeustilanne alkoi jo viime kesänä. MM-projektin turvaamiseksi Tampereen Sisu ryhtyi seurayhteistyöhön vaajakoskelaisen Illusionin kanssa. Heinäkuun alussa Minettien MM-ryhmään liittyi kolme Illusionin voimistelijaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut