Konkari Valtteri Filppula sinetöi Leijonien voiton ja järjesti isänpäivälle aidon finaalin Suomi–Ruotsi - Urheilu - Aamulehti

Konkari Valtteri Filppula sinetöi Leijonien voiton ja järjesti isänpäivälle aidon finaalin Suomi–Ruotsi

Suomi näytti karkaavan avauserässä, mutta ratkaisua pitikin odottaa kolmanteen erään.

Valtteri Filppula (vas.) ja Niko Ojamäki juhlivat Leijonien maalia.

13.11. 20:30

Tarvittiin Valtteri Filppulan kokemusta, kun Suomi kaatoi Tshekin 4–2 jääkiekon Karjala-turnauksessa.

Filppula syöksyi irtokiekkoon kolmannessa erässä ja kirjautti Leijonien neljännen maalin, ja sillä alkoi voitto varmistua.

Paljon on aikaa kulunut siitä, kun Hartwall-areena oli Filppulan kotikenttä Jokerien pelaajana kaudella 2004–2005. Siitä lähtien hänen tilastomerkintänsä ovat tulleet NHL:stä, jos ei lasketa mukaan pientä työsulun aikaista piipahdusta vuosina 2012–2013.

Sveitsissä pelaavalla Filppulalla on ikää 37 vuotta, mutta pelkästään kahden ottelun perusteella hän kamppailee jopa paikasta olympiajoukkueeseen. Hän teki kentällä fiksuja ja vielä fiksumpia siirtoja, eikä missään vaiheessa näyttänyt olevan kiire.

Avauserä oli kliinisen viimeistelyn juhlaa. Toni Rajala teki Suomen ensimmäisestä hyökkäyksestä komealla laukauksella ensimmäisen maalin. Leijonat oli hädin tuskin koskenut kiekkoon ennen kuin Rajala pääsi painottomalta puolelta irti. Kello pysähtyi aikaan 1.17.

Ylivoimapeli tuotti tulosta, kun Niko Ojamäki laukoi 2–0 erän puolivälin jälkeen. Maali oli iso Ojamäelle, jos katsoi perusteellista tuuletusta.

Leijonien kolmannessa maalissa Jere Innala voitti painissa Dominik Masinin ja karkasi maalin eteen. Pieni harhautus ja ujutus Miroslav Svobodan jalkojen välistä.

Hyvä peli ensimmäisessä erässä ei siirtynyt toiseen, kun oman pään virheet tai heikko puolustaminen johtivat Tshekin kavennukseen 3–2:een.

Tshekin Petr Kodytek liukui Suomen maalin eteen ja sai hyvän syötön sinne. Napakka ohjaus toi vierasjoukkueen ensimmäisen maalin.

Toisessa maalissa Tshekki pelasi ylivoimaa. Matej Blumel ohitti helposti Veli-Matti Vittasmäen, joka yritti katkaista syöttöä ilmasta. Ei onnistunut, ja sen jälkeen Blumelin kyytiin oli enää turha yrittää.

Tulokasmaalivahti Niclas Westerholmin nolla Suomen maalilla kesti 26.03 minuuttia ja olisi voinut säilyä pitempäänkin. Niin hyvin hän pelasi. SaiPaa edustava Westerholm pelasi vahvan ottelun, peitti Pavel Kousalin läpiajon ja hetkeä myöhemmin Blumelin hyvän laukauksen.

Leijonien puolustuksessa Sami Vatanen tuli vahvasti esille Venäjää vastaan torstaina, ja sama tahti jatkui Tshekki-pelissä.

Vaikka Vatanen vaihtoi NHL:stä Sveitsiin, eivät hänen osakkeensa olympialaisia ajatellen ole laskeneet vaan päinvastoin.

Tshekillä oli kokoonpanossa Suomea vastaan viisi pelaajaa Suomen Liigasta. Lisäksi Jokerien puolustaja David Sklenicka pelasi kotihallissaan.

Ruotsi antoi melkoisen varoituksen Venäjää vastaan voittamalla 4–2. Kun Tre Kronor kaatoi ensimmäisessä ottelussaan Tšekin 4–1, ovat länsinaapurin pelaajat varmistaneet, että panos on kohdallaan isänpäivän kohtaamisessa.

Suomi ja Ruotsi kohtaavat sunnuntaina kello 17. TV 5 ja Discovery+ näyttävät ottelun suorana. Sitä ennen pelataan Tšekki vastaan Venäjä kello 13.30.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut