Suomen MM-kotikisojen joukkueessa yli puolet pelaajista Tampereen Classicista – katso lista Petteri Nykyn valinnoista - Urheilu - Aamulehti

Suomen MM-kotikisojen joukkueessa yli puolet pelaajista Tampereen Classicista – katso lista Petteri Nykyn valinnoista

Tampereen Classicin Juha Kivilehto (oik.) on MM-joukkueen kokenein pelimies.

2.11. 12:17

Salibandyn miesten kaksi edellistä maailmanmestaruutta voittanut Suomi lähtee puolustamaan titteliään joulukuussa, kun Helsingissä pelataan odotetut MM-kotikisat. Päävalmentaja Petteri Nykky julkisti tiistaina joukkueen kisoihin.

"Toissa yönä ei hirveästi nukuttu, kun valinnat pyörivät mielessä”, Nykky kertoi tiedotteessa.

”Nyt valittiin mielestäni meidän näköisemme joukkue ja valmennustiimin mielestä paras mahdollinen niin hyvin kuin tällä tiedolla, taidolla ja kokemuksella saatiin aikaan, ja kovasti on mietitty kaikennäköisiä variaatioita mahdollisista eteen tulevista tilanteista. Pohjana ovat ne kentälliset, joilla on paljon pelattukin, vaikka kavereita onkin ollut erilaisista syistä poissa.”

Suomi avaa kisat Tanskaa vastaan

Mukana on kaksi maalivahtia ja 18 kenttäpelaajaa sekä lisäksi kymmenen varapelaajaa, joista joukkuetta täydennetään, mikäli loukkaantumisia tulee. 20 miehen varsinaisessa kokoonpanossa on peräti 11 pelaajaa – eli yli puolet – tamperelaisesta Classicista, joka on voittanut edeltävät viisi Suomen mestaruutta.

Joukkueen kokeneimmat ovat neljän maailmanmestaruuden mies Juha Kivilehto, 39, ja toinen puolustuksen pitkän linjan luottomies Tatu Väänänen, 38. Nuorimpana mukana on 22-vuotias hyökkääjä Justus Kainulainen.

Varapelaajistossa on Pirkanmaalta Classicin Eemeli Akola sekä Nokian KrP:n Mikko Laakso.

"Kyllä joukkueen identiteetti rakentuu edelleen hyvälle puolustamiselle ja maalivahtipelille, muuhun meillä ei ole varaa”, Nykky painottaa.

"Arvokisoissa pitää puolustaa joka pelissä hulluna ja hyökätä sitten sen mukaan, mihin taitomme riittävät. Vaikka syksyn aluksi Ruotsi pari kertaa voitettiinkin, sen jälkeen on hävitty Ruotsille kolmesti sekä Tshekille rankkareilla. Viimeksi Ruotsia vastaan meille tehtiin maaleja ennen kaikkea tilanteissa, joissa oli ensin hyökätty huolimattomasti, ja etenkin siinä on tarkennettavaa. Nyt valinnat on tehty ja työ alkaa eli virittäytyminen kohti kisoja.”

Suomi avaa kisat 3. joulukuuta Tanskaa vastaan ja seuraavana päivänä vastassa on rakas vihollinen Ruotsi. Alkulohkopelit päätetään 5. joulukuuta Latviaa vastaan. MM-kisojen puolivälierät pelataan 8. joulukuuta, välierät 10. joulukuuta ja mitalipelit lauantaina 11. joulukuuta.

Suomen joukkue miesten MM-kisoihin Helsingissä 3.–11. joulukuuta:

Maalivahdit: Joonas Kaltiainen (28, Oilers), Lassi Toriseva (27, Classic).

Puolustajat: Jonne Junkkarinen (31, Happee), Juha Kivilehto (39, Classic), Janne Lamminen (35, Classic), Mikko Leikkanen (33, Classic), Krister Savonen (27, Classic), Lauri Stenfors (31, TPS), Tatu Väänänen (38, SV Wiler-Ersigen Sveitsi).

Hyökkääjät: Mikko Hautaniemi (24, TPS), Oskari Heikkilä (24, Classic), Sami Johansson (28, Classic), Justus Kainulainen (22, Oilers), Rasmus Kainulainen (24, Oilers), Peter Kotilainen (27, Happee), Ville Lastikka (25, Classic), Joonas Pylsy (31, SV Wiler-Ersigen Sveitsi), Eemeli Salin (31, Classic), Nico Salo (27, Classic), Eetu Sikkinen (24, Classic).

Varapelaajat:

Maalivahdit: Oskari Fälden (21, TPS), Santtu Strandberg (30, Växjö Ruotsi).

Puolustajat: Eemeli Akola (22, Classic), Otto Lehkosuo (24, Westend Indians), Jesperi Lindfors (28, Oilers).

Hyökkääjät: Aaro Astala (24, Westen Indians), Tuomas Iiskola (29, Oilers), Miko Kailiala (28, TPS), Jani Kukkola (35, EräViikingit), Mikko Laakso (23, Nokian KrP).

Päävalmentaja: Petteri Nykky.

Suomi kohtaa alkulohkossaan Tanskan 3. joulukuuta, Ruotsin 4. joulukuuta ja Latvian 5. joulukuuta. MM-kisojen puolivälierät pelataan 8. joulukuuta, välierät 10. joulukuuta ja mitalipelit 11. joulukuuta.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut