Virpi Hukka vaihtaa pesäpallovarusteet talven ajaksi luistimiin ja ringettemailaan. - Urheilu - Aamulehti

Pesäpallon supertähti Virpi Hukka vaihtaa viikonloppuna lajia – ”Hän oli yhteydessä kysyäkseen, olisiko joukkueessa tilaa”

NoU etenee peli kerrallaan kohti tavoitetta eli ringeten Suomen mestaruutta. Ilveksen kausi on alkanut mollivoittoisesti.

Virpi Hukka vaihtaa pesäpallovarusteet talven ajaksi luistimiin ja ringettemailaan.

14.10. 18:00

Aamulehti

Ringeten SM-sarjan kotimaisiin kärkijoukkueisiin kuuluva Nokian Urheilijat saa viikonloppuna riveihinsä mielenkiintoisen vahvistuksen. Maailman parhaaksi pesäpalloilijaksikin kutsuttu Virpi Hukka debytoi lauantaina, kun NoU kohtaa Lahden Nokian jäähallissa.

”Treeneissä hän on jo käynyt ja istuu mukavasti porukkaan”, NoU:n joukkueenjohtaja Pauliina Bragge kertoo.

Ihan ringeten ensikertalainen Hukka ei ole, vaikka edellisistä sarjapeleistä onkin aikaa. Viimeksi hän pelasi SM-sarjaa kaudella 2014–15 tuusulalaisen Blue Ringsin paidassa.

”Pesäpallokauden jälkeen hän oli yhteydessä kysyäkseen, olisiko joukkueessa tilaa. Hänellä kun oli pelihaluja jäällekin”, Bragge kertoo.

NoU:n valmentaja Jonna Satama kuvaili ringette-Hukkaa Nokian Uutisissa näin:

”Hän on vahva pelaaja ja tuo varmasti luistelu- ja vääntövoimaa joukkueeseen. Vetokin lähtee aika kovaa.”

Hukka on pesäpallon kolminkertainen Suomen mestari. Manse PP:ssä hän sai päättyneellä kaudella pronssia.

Hukka ei ole ainoa kiintoisa uusi nimi nokialaisten riveissä tällä kaudella. Tai pitää kai sanoa uusvanha nimi, sillä Maija Väyrynen palaa Nokialle parin Espoon suunnalla vietetyn kauden jälkeen.

Väyrynen on yksi kotimaisten kenttien kärkipelaajista.

”Hänellä on joukkueelle iso merkitys. Jäällä hän on monitaituri ja myös todellinen pukukoppipelaaja. Maija on positiivinne persoona, joka tuo joukkueeseen ihanan lisänsä”, Bragge kuvailee.

Uusia kasvoja joukkueessa ovat myös Emmi Isaksson ja Roosa Merikallio. Isaksson on pelannut viime vuodet jääkiekkoa, ja Isaksson siirtyi Ilveksestä nokialaisten ryhmään.

Vielä mielessä

NoU kärsi viime keväänä karvaan tappion, kun Lapinlahti nappasi Suomen mestaruuden viiden ottelun trillerimäisen finaalisarjan päätteeksi.

”Kai se kaikilla on vielä vähän muistissa, mutta nyt menemme peli kerrallaan kohti mestaruutta”, Bragge sanoo.

Mestaruus on luonnollisesti kovan ryhmän ainoa tavoite alkaneella kaudella, joka on alkanut kolmella voitolla ja yhdellä tappiolla.

”Niin, se harmittava tappio”, Bragge melkein voihkaisee.

”Mutta suunta on oikea. Joukkue on taitava, ja yhteishenki on huipussaan, se noutajahenki”, hän jatkaa.

Ilveksen kausi on alkanut mollivoittoisemmin. Takana neljä ottelua ja yhtä monta tappiota. Ilveksen maaliin rinkula on päätynyt jo 40 kertaa, reilusti eniten SM-sarjassa.

Ilves tiedottikin tällä viikolla, että vastuuvalmentaja Mika Turunen on vapautettu tehtävistään, tiedotteen mukaan yhteisymmärryksessä. Ilves etsii nyt uutta vastuuvalmentajaa.

Ringeten SM-sarja: NoU–Lahti 16.10. klo 14.15 Nokian jäähallissa. Ilves–Helsinki Ringette 16.10. klo 17.15 Tesoman jäähallissa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos