Jenni Saarinen vakuuttaa keskittymisen säilyvän luistelussa, vaikka hän ottaakin pian tuntumaa olympiahallin jäähän – Finlandia Trophy päättyi pettymykseen - Urheilu - Aamulehti

Jenni Saarinen vakuuttaa keskittymisen säilyvän luistelussa, vaikka hän ottaakin pian tuntumaa olympiahallin jäähän – Finlandia Trophy päättyi pettymykseen

Jenni Saarinen ja Oona Ounasvuori vastasivat Finlandia Trophyn naisten yksinluistelun parhaista suomalaissuorituksista.

10.10. 20:49

Espoo

Tamperelainen Jenni Saarinen ei pystynyt puolustamaan hyviä asemiaan taitoluistelun Finlandia Trophyn naisten yksinluistelun vapaaohjelmassa. Hän oli lyhytohjelman jälkeen seitsemäntenä, mutta sunnuntai-illan suoritus riitti kuudenteen sijaan siinä vaiheessa, kun kärkikuusikko oli vielä luistelematta.

"Paljon hyvää, mutta matkassa oli paljon huonojakin juttuja. Lyhytohjelmaan olen tyytyväinen. En odottanut siitä niin hyviä pisteitä kuin sain”, Saarinen viittasi lauantain 67,05 pisteen pottiinsa.

Vapaaohjelman alussa hän kaatui kahdesti ja sai pisteet 101,67. Yhteispisteet 168,72 jättivät parannettavaa, mutta kesällä polvivammasta kärsineelle urheilijalle kilpailu oli kauden ensimmäinen.

”Vapaaohjelma oli pettymys, mutta minulla ei ollut tarpeeksi rutiinia siihen hommaan.”

Vaikea paikka oli maineensa veroinen

Saarinen pääsi jäälle neljännen ryhmän viimeisenä luistelijana eli joutui odottamaan lämmittelyn jälkeen vuoroaan yli puoli tuntia.

”On se vaikea paikka. Ja minulle erityisesti se on vaikea paikka. Jännitin eilen, että pääsisinpä luistelemaan kuuman ryhmän ensimmäisenä ja pääsisin suoraan luistelemaan.”

”Eka kaatuminen harmitti, koska hätäilin hypyssä. Ohjelmaan lähtiessä olin luottavaisin mielin. Toisen hypyn jälkeen ihmettelin, että mikäs homma nyt on, ja päätin mennä vain täysillä loppuun asti. Tulihan vielä toinen kaatuminen, ja toinen salchow meni pipariksi.”

Saarinen lähtee maanantaina Kiinaan ja pääsee siellä tositoimiin torstaina. Kilpailun piti olla Espoon tavoin challenger-tason kilpailu, mutta toisin kävi.

”Kiinaan on tosi vaikea saada lentoja, joten tuli paljon poisjääntejä. Kilpailu muuttui tavalliseksi kansainväliseksi kilpailuksi. Se on olympiakilpailujen testitapahtuma”, Saarinen mainitsi.

Saarinen hankki jo maaliskuussa Suomelle naisten yksinluistelun maapaikan. Kisalipusta Saarisen kanssa kilpaileva Emmi Peltonen jätti Finlandia Trophyn väliin loukkaantumisen vuoksi. Saarinen painotti jo perjantaina, että luistelu ratkaisee, kriteerit ovat selvillä, ja hän toivoi Peltoselle pikaista toipumista.

Lokakuun puolivälin Kiinan-kilpailusta Saarinen hakee kokemusta aikaerosta ja muusta, mistä voisi olla hyötyä mahdollisella olympiamatkalla. Pysyykö fokus luistelussa eikä karkaa vielä olympialaisiin?

”Kyllä uskon, että pysyy. Helmikuuhun on pitkä aika ja töitä tehtävänä.”

Ounasvuori näki elämänsä suurimman yleisön

Virkeään suomalaisrintamaan kuului myös Oona Ounasvuori, joka harppasi lyhytohjelman 21. sijalta 15 parhaan joukkoon. Hän summasi ennätyspisteensä 162,68.

”Päällimmäinen tunne on tyytyväinen, vaikka lyhytohjelma olikin pettymys. Kokonaisuutena hyvä kilpailu. Kahden kolmoishypyn yhdistelmiin jäi parannettavaa. Pitää vielä katsoa vapaaohjelma, mitä kaikkea siellä oli.”

Nelipäiväinen kilpailu keräsi Espooseen lähes 8 000 katsojaa. Sunnuntaina katsojia oli reilut 2 000.

”Oli todella siistiä luistella noin suuren yleisön edessä. Tämä oli suurin yleisö, jonka edessä olen koskaan luistellut. Jäällä oli uskomaton fiilis”, Ounasvuori tunnelmoi.

Laura Karhusen vapaaohjelma meni mönkään, joten hän pudonnee 16. sijalta 20 parhaan joukon ulkopuolelle. Hän summasi 137,15 pistettä.

”Lyhytohjelman jälkeen oli todella hyvä fiilis, mutta en tiedä, mitä tuossa vapaaohjelman alussa tapahtui. Sen jälkeen kaikki meni sekaisin”, Karhunen kyynelehti.

Hän kaatui jo alkuvaiheessa hypyn alastulon eikä saanut kiinni rytmistä. Kaatumisia kertyi kaikkiaan kolme. Karhunen nimettiin Espoon-kisoihin pikahälytyksellä Peltosen paikalle ja kuuli valinnasta kesken työpäivän.

”Yksi kauden tavoitteista oli päästä Finlandia Trophyyn. Toinen on se, että haluaisin jossain kilpailussa luistella molemmat ehjät kokonaisuudet.”

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos