Minetit voitti valintakisan ja varmisti paikkansa Helsingin MM-kisojen kuumassa ryhmässä - Urheilu - Aamulehti

Minetit voitti valintakisan ja varmisti paikkansa Helsingin MM-kisojen kuumassa ryhmässä

Minettien uusi kisaohjelma on saanut innoituksensa Kalevalasta. Kuva kahden viikon takaa Turun valintakisasta.

25.9. 18:17

Aamulehti

Tampereen Sisun Minetit voitti Helsingissä käydyn joukkuevoimistelun MM-valintakisan ja varmisti samalla paikkansa Helsingin marraskuisten MM-mittelöiden kuumassa ryhmässä. Kansainvälisen rankingin puuttuessa maiden paikat kuumassa ryhmässä ratkaistaan oman maan kisojen perusteella.

Toinen lauantain kisassa oli Olarin Voimistelijoiden OVO Team, joka voitti kaksi viikkoa sitten Turussa ensimmäisen valintakisan. Lauantaina Minettien pisteet olivat 19,200. OVO Team jäi kymmenyksen.

”Tyytyväinen pitää olla, vaikka kisaohjelamassa olikin muutamia kauneusvirheitä ja kohtia, jotka aiheuttivat sydämen tykytyksiä. Selkeästi olemme kuitenkin menneet eteenpäin kahdessa viikossa”, valmentaja Teija Kukkala tiivisti tapahtuneen.

Tykytyksiä aiheutti lähinnä rutiinin puute. Antton Laineen laatima Kalevala-teemainen koreografia on erittäin vaikea ja haastava. Minetit on harjoitellut sitä vasta heinäkuun alkupuolelta lähtien.

”Onneksi yleisön edessä vaaran paikat tulevat ilmi paremmin kuin vain omalla salilla puuhatessa ja yksityiskohtia hioessa”, Kukkala arvioi.

Sen takia Minetit ottaa ohjelmaansa pienempiä välikisoja ennen marraskuun MM-tapahtumaa Helsingissä.

Välietappeina on tarkoitus voimistella ainakin Jyväskylässä ja Virossa. Joukkuevoimistelun MM-kisat järjestetään Helsingissä 20.–21. marraskuuta. Vuoden 2017 kotikisoissa Minetit voitti kultaa.

Lue lisää: Helsingin MM-kisojen lähestyessä Minetit joutui turvautumaan uuteen peliliikkeeseen

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos