Painonnostajanaiselle kasvoi viikset eikä lapsen saannista tullut mitään: korvaukseksi Kiinan valtio antoi oman pesulan - Urheilu - Aamulehti

Pekingin kesäolympialaiset avattiin 8. elokuuta 2008. Vastaavaa mahtipontisuutta lienee luvassa myös helmikuussa, jolloin Peking isännöi talviolympialaisia. Edellisistä olympialaisista poiketen Kiina ei enää edes yritä esittää pyrkimystään avoimemmaksi ja moniäänisemmäksi yhteiskunnaksi.

Häikäilemätön urheilun supervalta

Uutuuskirja Suuri harppaus huipulle kertoo Kiinan häikäilemättömän tien urheilun supervallaksi. ”Enää on turha uskotella itselleen, että kisojen antaminen Kiinalle auttaisi maata muuttumaan parempaan suuntaan”, toimittaja Mikko Knuuttila toteaa kirjassaan.


23.9. 20:45

Ihmisoikeuksia polkeva ja vähemmistöjä sortava Kiina on jälleen muutaman kuukauden kuluttua urheilua seuraavan maailman katseiden kohteena.

Huomio ei ole Kiinan kannalta pelkästään positiivista, sillä vaatimukset Pekingin talviolympialaisten viemisestä Kiinalta ovat voimistuneet koko ajan ympäri maailman.

Kiinaa asia ei voisi vähempää kiinnostaa. Maa ei enää edes yritä esittää pyrkimystään avoimemmaksi ja moniäänisemmäksi yhteiskunnaksi.

”Kiinan käytös on todella ollut erilaista kuin ennen Pekingin kesäolympialaisia”, urheilutoimittaja Mikko Knuuttila kirjoittaa tuoreessa tietokirjassaan Suuri harppaus huipulle (Like 2021).

Ilta-Sanomien ja Urheilulehden yhteisessä urheilutoimituksessa työskentelevä Knuuttila käsittelee vetävästi kirjoitetussa teoksessaan Kiinan häikäilemätöntä tietä urheilun supervallaksi.

”Kiinan käytös on todella ollut erilaista kuin ennen Pekingin kesäolympialaisia.”

Perusteellista työtä tehnyt Knuuttila tietää, mistä kirjoittaa. Hän on seurannut Kiinaa tiiviisti vuosien ajan, mikä näkyy lopputuloksessa. Mielenkiintoinen teos on enemmän kuin urheilukirja.

Lukuvuoden 2017–2018 Shanghaissa asunut ja Fudanin yliopistossa opiskellut Knuuttila käsittelee kirjassaan myös yhteiskunnan kehitystä ja politiikkaa, joilla on ollut valtava vaikutus Kiinan urheiluun.

Urheilu ja politiikka ovat aina olleet kytköksissä toisiinsa kaikkialla. Kiinassa se näkyy selvemmin kuin monessa muussa paikassa, sillä maan urheilu on läpeensä poliittista, Knuuttila muistuttaa.

Urheilun suuret kehityskulut ovat kaikki valtion ohjailemia.

”Se näkyy jopa urheilun hallinnossa. Kiinan urheiluelämää johtaa urheiluministeriö, jolla on määräysvalta myös Kiinan olympiakomiteaan ja lajiliittoihin”, Knuuttila kirjoittaa.

Urheilun suuret kehityskulut ovat kaikki valtion ohjailemia.

Kaapeleiden varassa Pekingin olympiastadionin yllä leijunut voimistelutähti Li Ning sytytti olympiatulen Pekingin kesäkisojen avajaisissa 2008. Li Ning voitti kolme olympiakultaa Los Angelesissa 1984, mutta ei päässyt mitaleille enää neljä vuotta myöhemmin. Sen vuoksi hänelle satoi vihapostia, jonka joukossa tuli luoteja, hirttosilmukoita ja partateriä. Li Ning perusti uransa jälkeen menestyneen nimeään kantaneen urheiluvälinebrändin Li-Ningin.

Kiinan ihmisoikeustilanne on viime vuosina huonontunut entisestään. Maa sortaa uiguurivähemmistöään Xinjiangissa ja pyrkii tukahduttamaan demokratian Hongkongissa.

Samaan aikaan Kiina käy ärhäkästi kritisoijiensa kimppuun ja syyttää muita herkästi urheilun politisoinnista silloin, kun puhe kääntyy sille epämieluisiin asioihin, kuten mahdollisiin olympiaboikotteihin.

”Maan johto on vakuuttunut oman mallinsa erinomaisuudesta ja uskoo Kiinan olevan nykyisin niin vahva, ettei sen tarvitse pelätä kansainvälisiä reaktioita, vaan maa voi toimia pidäkkeettömästi Xinjiangin tai Hongkongin kaltaisissa kiistakysymyksissä”, Knuuttila kokee.

Hänen mukaansa Kiina pakottaa poliitikot, urheilujohtajat ja urheilijat moraalisiin valintoihin suhteessaan maahan.

”Enää on turha uskotella itselleen, että kisojen antaminen Kiinalle auttaisi maata muuttumaan parempaan suuntaan.”

Kiina pakottaa poliitikot, urheilujohtajat ja urheilijat moraalisiin valintoihin suhteessaan maahan.

Ajatukset olivat toiset vielä vuonna 2008. Peking isännöi tuolloin kesäolympialaisia, ja ajatus kirjasta alkoi itää Knuuttilan mielessä. Hän seurasi kisoja paikan päällä IS:n toimittajana.

Kisat antoivat Kiinalle mahdollisuuden esitellä maan nykytilaa näyttävällä tavalla. Länsimaat toivoivat näkevänsä kansakuntien joukossa uuden rauhaa ja demokratiaa rakastavan hipin.

”Pettymys oli suuri, kun kaapista astui testosteronia täyteen pumpattu raskassarjalainen, jonka itsehillintä on uhmaikäisen kaksivuotiaan tasolla”, Knuuttila kuvailee.

Näin ei ole aina ollut, ja edeltävä hippiviittauskin on suoraa jatkumoa huhtikuiseen maanantaiaamuun 1971, jolloin pesunkestävä kalifornialaishippi Glenn Cowan päätyi Kiinan maajoukkueen bussiin.

Kyse oli erehdyksestä: Cowan nousi kaikkia MM-kisapelaajia kuljettaneen bussin sijaan väärään ajoneuvoon. Se, mitä Cowanin ja maailmanmestari Zhuang Zedongin välillä myöhemmin tapahtui, on historiaa.

”Pettymys oli suuri, kun kaapista astui testosteronia täyteen pumpattu raskassarjalainen, jonka itsehillintä on uhmaikäisen kaksivuotiaan tasolla.”

Kiinalainen maailmanmestari Zhuang Zedong (oik.) ja kalifornialainen hippi Glenn Cowan tervehtivät toisiaan veljellisesti Yhdysvalloissa 1972. Vuotta aiemmin kaksikko kohtasi pöytätenniksen MM-kisoissa, joiden päätöspäivänä yhdysvaltalaiset saivat yllättävän kutsun vierailla Kiinassa. Ping pong -diplomatiasta tuli lopulta merkittävä käännekohta Kiinan ulkosuhteille.

Viisi vuotta aiemmin alkanut kulttuurivallankumous käytännössä tuhosi Kiinan urheilun ja sai maan sulkeutumaan lähes kokonaan. Siksi kiinalaisten ilmestyminen pöytätenniksen MM-kisoihin oli yllätys.

Vielä suurempi yllätys koettiin kesken jäähyväisillallisen. Kiina päätti maan kommunistisen puolueen puhemiehen Mao Zedongin esityksestä kutsua yhdysvaltalaiset vieraakseen.

Ping pong -diplomatiasta tuli lopulta merkittävä käännekohta Kiinan ulkosuhteille. Maailman muuttaminen on kova saavutus peliltä, jota pelataan 2,7 grammaa painavalla pallolla, Knuuttila kirjoittaa.

Pöytätenniksestä tuli lopulta vipuvarsi, jolla maapallon poliittista tasapainoa kammettiin uuteen asentoon, kirjailija jatkaa. Jopa Maon ja kommunistijohtaja Zhou Enlain kerrotaan olleen innokkaita lajin harrastajia.

Suosittu laji sopi sissisotaa käyvälle kommunistiarmeijalle, koska pelivälineet kulkivat helposti mukana eikä pelaaminen vaatinut juuri tilaa. Rong Guotanin MM-kulta 1959 innosti yhä useampia kiinalaisia lajin pariin.

Pöytätenniksestä tuli lopulta vipuvarsi, jolla maapallon poliittista tasapainoa kammettiin uuteen asentoon.

Pöytätennis on nykyään keskeinen osa kiinalaisten elämää ja jopa kulttuuria, mutta maan urheiluhistoria on pitkä ja monipolvinen. Suuri harppaus huipulle käsittelee tapahtumia vuodesta 1949 lähtien.

Rajaus on perusteltu, sillä valtaosa nykyisen kiinalaisen urheilukulttuurin luoneista muutoksista ja valinnoista on tapahtunut Kiinan kansantasavallan perustamisen jälkeen.

Urheilun supervallan perustukset on rakennettu keinoja kaihtamatta, eivätkä ihmisarvoisen kohtelun kaltaiset asiat ole kuuluneet kiinalaisvalmentajien työkalupakkiin.

Menestyjiä tuottava mylly jauhaa sisuksistaan vuosittain tuhansia uransa lopettavia ammattilaisurheilijoita – niitä, jotka eivät syystä tai toisesta onnistu nousemaan terävimmälle huipulle. Heidän kohtalonsa on karu.

Köyhyys, koulutuksen puute sekä urheilun ja dopingaineiden kuluttama keho eivät ole valttia avioliitto- tai työmarkkinoilla. Monella työttömyydestä kärsivällä urheilijalla ei ole edes kykyä työllistyä.

Urheilun supervallan perustukset on rakennettu keinoja kaihtamatta, eivätkä ihmisarvoisen kohtelun kaltaiset asiat ole kuuluneet kiinalaisvalmentajien työkalupakkiin.

Painonnostaja Zou Chunlan joutui syömään uransa aikana mieshormoneja. Kun hän ei tullut yrityksistä huolimatta raskaaksi, selvisi, että hänen testosteroniarvonsa olivat korkeammalla kuin suurimmalla osalla miehistä. Kun media kiinnostui Zoun tarinasta, nolostuneet viranomaiset lahjoittivat Zoulle koneet, joiden avulla hän pystyi avaamaan pesulan. Lisäksi hän pääsi ilmaiseen kauneusleikkaukseen, jossa häneltä poistettiin miesmäistä karvoitusta kasvoista ja jaloista. Kuva vuodelta 2006.

Kirjan selvitykset kaiken menettäneistä urheilijoista ovat surullista ja pysäyttävää luettavaa.

Esimerkiksi huippuvoimistelija Zhang Shangwu päätyi kerjäläiseksi Pekingin metroon. Alppihiihtomestari Zhao Yonghua puolestaan vietti sairauksien invalidisoimaa elämää sängyssään peittojen alla maaten.

Kovan hinnan maksoi myös möreä-ääninen ja partaansa tiheästi ajava painonnostaja Zou Chunlan. Zou ei lukuisista yrityksistä huolimatta tullut raskaaksi, ja lääkärintarkastuksessa selvisi hänen testosteroniarvonsa olleen korkeammalla kuin suurimmalla osalla miehistä.

Vain harva kiinalaisurheilija uskaltaa julkisesti puuttua järjestelmän epäkohtiin. Yksi tuoreimmista on Kiinan jalkapallomaajoukkueen kaikkien aikojen maalitykki, kahdesti Huuhkajienkin verkkoon osunut Hao Haidong.

Hao julkaisi Tiananmenin verilöylyn 31. vuosipäivänä kesäkuussa 2020 manifestin, jossa hän piti kommunistista puoluetta terroristiorganisaationa.

Zou ei lukuisista yrityksistä huolimatta tullut raskaaksi, ja lääkärintarkastuksessa selvisi hänen testosteroniarvonsa olleen korkeammalla kuin suurimmalla osalla miehistä.

Yhdessä sulkapallon MM-kultaa voittaneen vaimonsa Ye Zhaoyingin kanssa manifestin kirjoittanut Hao kertoi ymmärtäneensä maajoukkueuransa aikana, millainen poliittisen järjestelmän todellinen luonne on.

Hao sanoi Apple Daily -lehden haastattelussa pitävänsä järjestelmää epäinhimillisenä. Se pakottaa hänen mukaansa kansalaiset käyttäytymään epähumaanisti.

”Yksikään systeemin sisälle joutunut ei pääse sitä pakoon. Ne, jotka eivät suostu tukemaan pahuutta, tuhotaan”, Hao sanoi.

Kuuliaisemmatkin urheilijat kokivat kovia, kuten 1990-luvun alussa yleisurheilumaailmaa järisyttäneen entisen sotilaan ja vanginvartijan Ma Junrenin valmennusmetodit osoittavat.

Ma pieksi ja rääkkäsi urheilijoitaan, syötti näille dopingaineita ja vei kilpailuista tulleet raha- ja tavarapalkinnot itselleen.

”Yksikään systeemin sisälle joutunut ei pääse sitä pakoon. Ne, jotka eivät suostu tukemaan pahuutta, tuhotaan.”

Helsingissä ensimmäisiin olympialaisiinsa 1952 yhden urheilijan voimin osallistunut ja sittemmin kisoista vuosikymmeniksi vuoksi vetäytynyt Kiina haluaa olla tulevaisuudessa myös talviurheilumahti.

Kotikisat saivat maan panostamaan ennennäkemättömän kovin satsauksin talviolympialajeihin, mikä on tuonut työpaikkoja myös suomalaisille valmentajille ja majoittujia kotimaisille urheiluopistoille.

Kiinan maksamat avokätiset korvaukset saavat monen tarttumaan eksoottiseen työtehtävään, mutta asialla on myös toinen puoli – sellainen, joka epäilemättä mietityttää länsimaisissa demokratioissa varttuneita.

”Jokainen Kiinan palkkalistoilla oleva ulkomainen urheiluvalmentaja ja urheilutoimija joutuu kysymään itseltään, onko oikein työskennellä ihmisoikeuksia polkevan hallinnon palveluksessa”, Knuuttila kirjoittaa.

Urheilun uuden supervallan kanssa työskentelyssä on viime kädessä kyse juuri tästä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut