Tokion olympialaiset: Kommentti: Suomen olympiamenestyksen vuolaan ylistämisen takana on ruma todellisuus - Urheilu - Aamulehti

Suomen olympia­menestyksen vuolaan ylistämisen takana on ruma todellisuus – ja sija mitalitaulukossa kertoo sen

Suomalaisen huippu-urheilun narratiiviksi on menestymisen sijaan tullut osallistumisen riemu.

Suomen joukkue jätti positiivisen kuvan, mutta mitaleita tuli vain kaksi.

9.8. 17:12

Kun lukee Tokion olympialaisten loppuanalyyseja, niissä yhteinen nimittäjä on positiivisuus.

Matti Mattssonin ja Mira Potkosen pronssimitalit, Wilma Murron vitossija, Topi Raitasen finaalipaikka ja Sara Kuiviston neljä Suomen ennätystä nyt ensiksi mainittuina peittivät alleen sen, että entinen huippu-urheilumaa oli mitalitaulukon 85:s jääden selkeästi jälkeen esimerkiksi Norjaa, Ruotsia, Tanskaa ja jopa Viroa.

Muut pohjoismaat sijoittuivat mitalitaulukossa sijoille 20–25. Ne siis ovat saman matkan päässä sijasta 10 kuin Suomi sijasta sata.

Tyyntä itseluottamusta uhkunut Matti Mattsson lähti Tokioon menestymään ja menestyi myös.

Kehujen arvoisia suorituksia riitti muitakin: Aku Partanen käveli yhdeksänneksi olympiahistorian viimeisellä viidelläkympillä, Eetu Kallioinen oli parin pummin päässä skeetin mitalista, Kristiina Mäkelä loikki finaaliin ja Lassi Etelätalokin kiskaisi keihään eriskummallisessa päätöskisassa.

Olympiakomitean huippu-urheilujohtaja Mika Lehtimäki summasi saldon toteamalla ”Suomen onnistuneen lähtötasoon nähden erinomaisesti”.

– Tältä joukkueelta ei juuri parempaa suoritusta olisi voinut odottaa. 36 prosenttia urheilijoista ylitti itsensä ja sijoittui paremmin tulosluetteloissa kuin lähtölistoissa. 40 prosenttia urheili omalla tasollaan ja 24 prosenttia jäi lähtölistoja huonommille sijoille. Tämä on poikkeuksellisen hyvä prosenttijakauma, Lehtimäki kiitti.

Eroon turhista paineista

Suomalaisen huippu-urheilun tarina on muuttunut viime vuosina huomattavasti selvästi terveempään suuntaan. Takavuosien matalaotsaiset puheet kisaturisteista ovat jääneet kokonaan pois, ja kansakunta osaa iloita siitäkin, että suomalainen asettuu olympialaisissa lähtöviivalle.

Näin urheilijoille ei luoda epäreiluja odotuksia ja paineita, joista on takavuosina ollut enemmän haittaa kuin hyötyä. Henkisen ilmapiirin vapautuminen näkyy selvästi urheilijoissa. Ahdistuksen ja pelon tilalla on tervettä itseluottamusta, minkä ansiosta urheilijat yltävät pääkilpailussa kauden parhaimpaansa.

Narratiivin muutoksen menestymisen pakosta tähän auvoisaan ja positiiviseen nykytilaan tiivisti Lehtimäki parhaiten toteamalla, että Suomen joukkueessa urheilijan mittarina ei ole menestys, vaan ”se, että uskaltaa rohkeasti olla oma paras itsensä”.

Ja sitä uskallettiin olla, nähtiin iloa ja kyyneliä, onnea ja pettymystä. Nähtiin aitoja ihmisiä avoimina rakkautensa äärellä, ja se oli hienoa.

Seuraavaksi menestyksen vuoro?

Kun urheilun henkinen maaperä on nyt muokattu mahdollistamaan urheilijoiden parhaat suoritukset, voisi entinen huippu-urheilumaa ehkä seuraavaksi ryhtyä taas tavoittelemaan menestystä.

On vapauttavaa ja urheilijoille palkitsevaa, että omaan parhaaseen pääseminen riittää, mutta kun katsoo mitalitaulukkoa, niin Olympiakomiteassakin voitaisiin pikkuhiljaa kysyä, että miksi suomalaisen urheilijan oma ennätys on niin kaukana maailman kärjestä.

Eetu Kallioinen oli lähellä mitalia.

Kukaan ei halua takaisin ahdistuksen vuosiin, kun kisoissa epäonnistunut urheilija sai vihapostin vyöryn. Urheilussa on myös paljon enemmän kiintoisaa seurattavaa, jos ei takerru pelkkään tulokseen.

Mutta huippu-urheilu on kilpailu, jonka ytimeen kuuluu voiton tavoittelu. Suomessa on paljon urheiluihmisiä, joille ei välttämättä riitä osallistumisen ilo vaan jossain kohtaa joku fundamentalisti haluaa Suomen myös tavoittelevan menestystä ja hilaavan itsensä muiden Pohjoismaiden tuntumaan mitalitaulukossa.

On kansakunnan terveen itsetunnon merkki, että osaamme riemuita vähästä, mutta nykyinen vallalla oleva, Lehtimäen taitavasti markkinoima osallistumisen riemun tarina ei riitä ikuisesti.

Eikä sen huippu-urheilussa pitäisikään riittää.

Urheilijat haluavat enemmän

Eetu Kallioisen haastattelusta näki skeetin finaalin jälkeen, että hän haki kisoista vain kultaa. Hän näytti siltä, että olisi heittänyt himmeämmän mitalin roskiin, jos arpa olisi sellaisen hänelle heitettäväksi suonut.

Matti Mattssonin olemus läpi kisojen huokui silmitöntä voittamisen halua saati Mira Potkosen, joka ruoski säälittä itseään finaalipaikan kadottua 12 vuotta nuoremman, paljon taitavamman brasilialaisnyrkkeilijän armottomaan iskumyllyyn.

Mainituille urheilijoille Lehtimäen tarina ei näytä riittävän. He haluavat lisää. Ei Topi Raitanenkaan paljon riemuinnut vaikka juoksi sensaatiomaisesti 3 000 metrin esteiden finaalissa. Ilmeestä näki, ettei hän urheile osallistuakseen.

Topi Raitanen ylsi finaaliin 3 000 metrin esteissä.

Höttöinen tarina palvelee tällä hetkellä parhaiten sitä, että voidaan rauhassa touhuta huippu-urheilun liepeillä hyvin matalalla vaatimustasolla.

Mutta jos norjalaiset parikymppiset nuorukaiset voivat dominoida 1 500 metrin ja 400 metrin aitajuoksua, ruotsalainen parikymppinen nuorukainen seiväshyppyä ja melkein suomalainen ruotsalainen jätti kiekonheittoa, niin minkä takia huippu-urheilun pomot Suomessa tyytyvät siihen, että kisoihin pääsy on juhlan aihe ja finaalipaikka jättimenestys?

Toivottavasti tämä hyvin vähään tyytyminen on ohimenevä vaihe, koska terveen itseluottamuksen urheilijat ja urheilumaa eivät voi olla asettamatta tavoitteita korkeammalle. Kyllä suomalaisen huippu-urheilun tarinaan pitää palauttaa olympiamenestys. Henkinen ilmapiiri on siihen valmis, mutta huippu-urheilusysteemi ei näytä olevan.

Kilpailu huipulla on kovaa, mutta hämmästyttävän helposti olemme nielaisseet sen, ettei kilpaurheilussa olisikaan tärkeää tavoitella voittoa.

Menkää Ruotsiin, Tanskaan ja Norjaan katsomaan, että mitä siellä urheilukoneeseen syötetään, koska maiden urheilijat uskaltavat menestyä myös muita eivätkä vain itseään vastaan.

Mika Lehtimäen mukaan Suomen joukkue suoriutui yli odotusten.

Olemme näemmä vallan unohtaneet, millaista on seurata kisoja, joissa suomalainen urheilija rikkoessaan oman ennätyksensä taistelee välieräpaikan asemesta kultamitalista.

Ei tästä haaveilua kannata unohtaa, Lehtimäkikään, jolle joku voisi kertoa, että Suomen joukkue suoritti yli odotusten myös siksi, ettei odotuksia ollut.

Jos Ylen asiantuntija itkee, kun suomalainen juoksija rikkoo haamurajan, mutta ei yllä sillä edes finaaliin, niin on tultu kauas siitä, kun asiantuntijan sai itkemään vain Pasilasta pyydetty Porilaisten marssi.

Vesa Rantanen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut