Näin Suomi urheili Tokion olympialaisissa – kaikki sijoitukset - Urheilu - Aamulehti

Matti Mattsson (vas. ylh.), Mira Potkonen, Eetu Kallioinen, Tuula Tenkanen (vas. alh.), Arvi Savolainen ja Wilma Murto.

Näin Suomi urheili Tokiossa

Kaksi mitalia ja kuusi pistesijaa pitivät Suomen edelleen huonoimpana Pohjoismaana. Silti menestys oli parempi kuin Riossa 2016. Norja nousi ryminällä myös kesäolympialaisissa.


9.8. 12:00 | Päivitetty 9.8. 18:44

Tokio

Suomi pärjäsi Tokion olympiakisoissa paremmin kuin Riossa vuonna 2016, mutta pysyi edelleen huonoimpana Pohjoismaana, jos Islantia ei lasketa.

Kokonaisuudessaan suomalaiset urheilivat pirteästi, vaikka mitalisaalis jäi laihaksi.

Tokiosta suomalaiset palasivat kolmannen kerran peräkkäin ilman kesäolympialaisten kulta­mitalia. Haulikko­ampuja Satu Mäkelä-Nummelan voitosta on kolmetoista vuotta.

Rioon verrattuna mitalimäärä tuplaantui, kun pronsseja tuli kaksi: Matti Mattsson uinnissa ja Mira Potkonen nyrkkeilyssä.

Pistesijoja – sijoittuminen lajissaan kahdeksan parhaan joukkoon – tuli kuusi: Eetu Kallioinen skeetissä, Arvi Savolainen painissa, Tuula Tenkanen purjehduksessa, Topi Raitanen, Wilma Murto ja Lassi Etelätalo yleisurheilussa.

Riossa pisteille ylsi kaksi urheilijaa, Tenkanen ja Antti Ruuskanen.

Pohjoismaisten keskinäisessä vertailussa Suomi jäi peränpitäjäksi. Tanska kahmi yksitoista mitalia (kolme kultaa, neljä hopeaa ja neljä pronssia). Riossa Tanska oli viidentoista mitalin rohmu, joten Tokiossa tuli takapakkia, jos niin voi sanoa.

Norja sai seitsemän mitalia, joista neljä oli kultaista, kaksi hopeaa ja yksi pronssi. Nuoren Jakob Ingebrigtsenin voitto 1 500 metrillä olympiaennätyksellä 3.28,32 oli sokerina pohjalla.

Norja oli Rioon verrattuna vahva nousija, ja kultamitalien määrässä laskettuna paras Pohjois­maa. Riossa se sai vain neljä pronssia.

Kesälajeissa Norjan rynnistys oli hurja, mutta kalpenee vuoden 2018 talviolympialaisten 39 mitalin rinnalla.

Norja on hämmästyttävän kova urheilumaa, jossa sponsorit seisovat huippu-urheilun takana aivan eri tavalla kuin esimerkiksi Suomessa.

Ruotsin mitalimäärä putosi viidessä vuodessa yhdestätoista yhdeksään (3–6–0). Kaksi kultamitalia tuli yleis­urheilussa, kun Armand Duplantis oli ylivoimainen seiväs­hypyssä ja Daniel Ståhl kiekon­heitossa. Kolmas kulta tuli este­ratsastuksen joukkue­kisassa.

Yhdysvallat nousi loppupäivinä kisojen ykkös­maaksi. Se sai 113 mitalia ja 39 kultaa. Kiina oli kakkonen 88 mitalilla ja 38 kulta­mitalilla.

Kisojen mitalitaulukossa Norja oli 20. sijalla, Ruotsi 23. ja Tanska 25. sijalla. Tässäkin järjestyksen ratkaisivat kultamitalit. Suomi oli mitali­taulukossa sijalla 85.

Norjan Karsten Warholm voitti 400 metrin aitojen kultaa ja Norja oli mitalitaulukossa sijalla 20.

Pohjoismaiden lisäksi Suomen menestystä kesä­olympialaisissa verrataan usein Slovakiaan, jossa on lähes saman verran asukkaita kuin Suomessa, 5,4 miljoonaa.

Riossa Slovakia sai neljä mitalia, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia. Tokiossa mitalien määrä oli sama, mutta nyt se sai yhden kullan, kaksi hopeaa ja yhden pronssin.

Zuzana Rehak Stefecekova ampui Slovakialle kulta­mitalin naisten trapissa. Slovakian toisen hopea­mitalin toi mies­golfaaja Rory Sabbatini, joka on syntyjään etelä­afrikkalainen.

Rankingsijoituksellaan (201.) Sabbatini ei olisi mahtunut Etelä-Afrikan olympia­ryhmään. Hän sai Slovakian kansalaisuuden joulukuussa 2018. Sabbatinin vaimo on slovakki.

Kävimme läpi suomalaisten menestystä lajiryhmien kautta.

Eetu Kallioinen pettyi neljänteen sijaansa.

Ampumaurheilu

”Mikä paska paikka toi oli!” Satu Mäkelä-Nummela huudahti Tokion ampuma­stadionilla, kun Eetu Kallioinen ampui tuplahudin skeetin finaalin viimeisillä laukauksilla. Kallioinen oli haulikko­finaalissa neljäs, mutta pettymys oli kova.

Siitä huolimatta Suomen kolmen ampujan joukkue voi olla tyytyväinen kisoihinsa. Ammunta pysyi Tokiossa Suomen luottolajina.

Vuoden 2008 olympiavoittaja Mäkelä-Nummela ampui trapissa huonoimman sijoituksensa neljänsissä olympiakisoissaan, 24:s. Lari Pesonen oli skeetissä 28:s.

Matilda Castren ei ollut tyytyväinen avauslyönteihinsä.

Golf

Matilda Castren ja Sanna Nuutinen tulivat Tokioon pelaamaan olympia­mitalista. Huippukierros jäi tulematta, mutta Castren nousi 18. sijallaan Suomen kaikkien aikojen parhaaksi olympiagolfaajaksi. Nuutinen oli 20:s.

Miehissä Sami Välimäki jakoi 27. sijan ja oli turnauksen paras puttaaja. Kalle Samooja pelasi huonon avauskierroksen, mutta nousi jakamaan 45. sijan.

Naispelaajat ottivat kaiken ilon irti olympialaisista ja nauttivat ilmapiiristä. Miehille olympiaturnaus tuntui olevan vähän pakkopullaa rahakisojen välipalana.

Lajin kannalta oli hyvä, että Suomi sai Tokioon neljä pelaajaa, kuten myös Rioon 2016, jolloin golf palasi olympialajiksi. Ennen Rioa golfia pelattiin olympialaisissa viimeksi kesäolympialaisissa 1904.

Lue lisää: Ukkostauko verotti Sami Välimäen golfvirettä: ”Ajattelin, että peli lähtee lentoon”

Lue lisää: Suomen golfnaiset päättivät olympiaurakkansa, sijoitukset 20 parhaan joukossa

Antti Vikström oli epäonnen soturi.

Jousiammunta

Käsittämätöntä, että Antti Vikströmin kisa sortui välineongelmiin. Jousipyssystä hajosi alalapa kesken tähtäyksen, kun hän oli johtoasemassa. Niin ei saisi tapahtua arvokisoissa.

Vikström karsiutui ensimmäisellä pudotuskierroksella.

Lue lisää: Välinemurheet Antti Vikströmin olympia-avauksen riesana: ”Minulle ei ole käynyt 20 vuoteen eli koko urani aikana”

Mira Potkonen (oikealla) ja valmentaja Maarit Teuronen iloisina mitalin varmistuttua.

Nyrkkeily

Mira Potkonen otti ensimmäisenä suomalaisnaisena henkilökohtaisen mitalin peräkkäisissä kesäolympialaisissa. Nokialainen haki Tokiosta kruunua uralleen, kultamitalia.

Potkosen jälkeen naisnyrkkeilyn olympiaedustus näyttää tyhjältä. Aikaa Pariisiin on vain kolme vuotta.

Lue lisää: Mira Potkonen sai olympiamitalinsa: ”Nyt on häviöt itketty, uusi elämä odottaa”

Lue lisää: Mira Potkosen ura loppui koskettavaan puheenvuoroon – ”En voi päättää uraani onnellisena, jään taas itkemään”

Lue lisää: ”Super onnittelut Mira!!” – Mira Potkonen sai yli 200 onnittelua Aamulehden lukijoilta: lue tästä kaikki!

Arvi Savolainen istui pettyneenä painimolskin reunalla.

Paini

Suomella on aina ollut painijoita olympiakisoissa. Tokiossa perinnettä pitivät yllä Arvi Savolainen ja Elias Kuosmanen.

Savolainen paini 97 kilon sarjassa viidenneksi. Kuosmanen joutui raskaassa sarjassa alipainoisena heittopussiksi. Sympaattisilla nuorilla painijoilla riittää vielä arvokisoja.

Savolaiselle Tokio ei ollut opintomatka, kuten Kuosmaselle. ”Mitalia lähdin hakemaan”, Savolainen sanoi.

Lue lisää: Murskaavan pettyneen Arvi Savolaisen ääni sortui – täräytti tyhjentävän vastauksen turnauksen opetuksista

Tuula Tenkanen purjehti toisen kerran peräkkäin viidenneksi.

Purjehdus

Myös purjehdus on Suomen luottolajeja kesäolympialaisissa. Tuula Tenkanen ja Kaarle Tapper purjehtivat mitalilähdöissä. Tenkanen oli laser radial -luokassa viides ja Tapper oli laserissa yhdeksäs.

Tuuli Petäjä-Sirén purjelautaili neljännen kerran olympiavesillä ja oli 14:s. Ura jatkuu uudessa lautaluokassa Pariisiin.

Sinem Kurtbay ja Akseli Keskinen joutuivat kohtuuttomaan välikäteen nacra 17 -luokan kalustona kanssa. Olympiapaikan Kurtbayn kanssa hankkinut Janne Järvinen ei päässyt huumekohun takia Japaniin, mutta antoi veneensä kaksikon käyttöön.

Lue lisää: "Ei tällaisia tunteita pysty kokemaan missään muualla" – Tuula Tenkanen lopetti uransa Tokiossa

Henri Ruoste ja Kontestro Db.

Ratsastus

Kouluratsastaja Henri Ruoste jäi karsinnassa kauas jatkopaikasta, kun ratsu Kontestro Db oli kilpailussa hyvin jännittynyt ja poissa tolaltaan.

Lue lisää: Suomen tuntemattomin olympiaurheilija ponnisti huipulle yllättävistä olosuhteista – pian edessä voi olla hurja tili­päivä: ”Puhutaan miljoonista”

Lizzie Armanto sanoi olevansa ylpeä olympiakisasta.

Rullalautailu

Lizzie Armantoa pidettiin Suomessa jopa kultamitali­ehdokkaana skeittauksessa. Toisin kävi. Yhdysvalloissa syntynyt ja asuva Armanto oli vasta 14:s. Tokiossa hän edusti isänsä synnyinmaata Suomea.

Armanto, 28, loukkaantui vakavasti lokakuussa, ja oli selvää, ettei hän ehdi huippukuntoon olympialaisiin mennessä lajissa, jossa teini-ikäiset tekivät hurjia temppuja.

Lue lisää: Finaalista karsiutunut skeittari Lizzie Armanto piilotti kisa-asuunsa kunnianosoituksen kuuluisalle suomalaiselle

Kalle Koljonen hävisi alkulohkossa tulevalle olympiavoittajalle Tanskan Viktor Axelsenille.

Sulkapallo

Suomella on aina ollut edustus myös olympialaisten sulkapallossa vuodesta 1992 alkaen. Kalle Koljonen jatkoi lajiperintöä. Hän voitti yhden ottelun, mutta hävisi Tanskan Viktor Axelsenille, joka voitti koko turnauksen.

Koljonen on pelannut pitkään, mutta huippu-urheilijan elämää hän opetellut vasta muutaman vuoden.

Lue lisää: Jatkosta karsiutunut Kalle Koljonen lupaa olla seuraavissa olympialaisissa paljon parempi

Matti Mattssonin pronssiriemua.

Uinti

Matti Mattssonin pronssi 200 metrin rintauinnissa nosti kisafiilistä Suomen joukkueessa. Voi sanoa, että porilaisen mitali oli myös Suomen pelastus. Pelkkä Potkosen pronssi olisi ollut pettymys.

Euroopan mestari (50 metriä) Ida Hulkko oli kahdestoista 100 metrin rintauinnissa. Fanny Teijonsalo pääsi varapaikalta 50 metrin vapaauinnin välieriin ja oli 15:s. Mimosa Jallow jäi 0,07 sekuntia minuutin haamurajastaan 100 metrin selkäuinnissa ja oli 17:s.

Tokion altaan toinen suomalainen Euroopan mestari Ari-Pekka Liukkonen kadotti mystisesti kuntonsa ratkaisevalla hetkellä. Hän oli päämatkallaan 50 metrin vapaalla 26:s.

Liukkosen epäonnistumisesta huolimatta suomalainen huippu-uinti voi hyvin.

Lue lisää: Matti Mattsson saapui lentokentälle – pitkä halaus ja hellät suudelmat vaimolta

Lue lisää: Matti Mattssonin henkinen valmentaja löytyy Tampereelta – hän listaa kolme asiaa, joiden ansiosta uimarin pää kestää nyt kovissa paikoissa

Lue lisää: Finaalista karsiutunut Ida Hulkko tietää nyt hyvin, missä hänen pitää kehittyä: ”Siihen se loppujen lopuksi kaatui”

Sara Kuivisto juoksi Tokiossa neljä Suomen ennätystä.

Yleisurheilu

Suomen 45 olympiaurheilijasta lähes puolet, 21, oli yleisurheilijoita. Iso joukkue sai kolme pistesijaa: Wilma Murto oli viides seiväshypyssä ja estejuoksija Topi Raitanen ja keihäänheittäjä Lassi Etelätalo kahdeksansia. Pelkillä pistesijoituksilla laskettuna Suomen onnistumis­prosentti yleisurheilussa oli 14,29.

Se ei kuitenkaan kerro koko kuvaa. Pelkän sijoituksensa perusteella Murto oli Suomen paras yleisurheilija. Viides sija on suomalaisen naisyleisurheilijan paras sijoitus olympialaisissa 2000-luvulla.

Tuloksellisesti Sara Kuiviston neljä Suomen ennätystä 800 ja 1 500 metrin alku- ja välierissä nostavat hänet ykkösyleisurheilijaksi.

Pituushyppääjä Kristian Pulli oli yhdeksäs, samoin Aku Partanen 50 kilometrin kävelyssä. Kristiina Mäkelä oli 11:s kolmiloikassa.

Muokattu maanantaina kello 18.45: Lisätty Lassi Etelätalo pistesijan saavuttaneiden urheilijoiden joukkoon.

Lue lisää: Sara Kuivisto juoksi Tokiossa peräti neljä Suomen ennätystä – Valmentaja Ari Suhonen lupailee tälle kesälle vielä reilua tulos­parannusta

Lue lisää: 800 metrin ennätys toi valoa Huntingtonin kangerrellen sujuneeseen otteluun: ”Oli jo vähän luovuttamisfiilis”

Suomalaisten sijoitukset Tokiossa

  • 3. Matti Mattsson, uinti (200 m ru)

  • 3. (jaettu) Mira Potkonen, nyrkkeily (60 kg)

  • 4. Eetu Kallioinen, ampumaurheilu (skeet)

  • 5. Tuula Tenkanen, purjehdus (laser radial)

  • 5. (jaettu) Arvi Savolainen, paini (97 kg)

  • 5. (jaettu) Wilma Murto, yleisurheilu (seiväs)

  • 8. Lassi Etelätalo, yleisurheilu (keihäs)

  • 8. Topi Raitanen, yleisurheilu (3000 m ej)

  • 9. Kaarle Tapper, purjehdus (laser standard)

  • 9. Aku Partanen, yleisurheilu (50 km kävely)

  • 9. Kristian Pulli, yleisurheilu (pituus)

  • 11. Sara Kuivisto, yleisurheilu (800 m)

  • 11. Kristiina Mäkelä, yleisurheilu (kolmiloikka)

  • 12. Ida Hulkko, uinti (100 m ru)

  • 13. Sinem Kurtbay/Akseli Keskinen, purjehdus (nacra 17)

  • 13. Senni Salminen, yleisurheilu (kolmiloikka)

  • 14. Tuuli Petäjä-Sirén, purjehdus (RS:X)

  • 14. Lizzie Armanto, rullalautailu (park)

  • 14. Silja Kosonen, yleisurheilu (moukari)

  • 15. Fanny Teijonsalo, uinti (50 m vu)

  • 15. Sara Kuivisto, yleisurheilu (1500 m)

  • 16. Elias Kuosmanen, paini (130 kg)

  • 17. Mimosa Jallow, uinti (100 m su)

  • 17. Maria Huntington, yleisurheilu (seitsenottelu)

  • 17. Oliver Helander, yleisurheilu (keihäs)

  • 18. (jaettu) Matilda Castrén, golf

  • 20. Elmo Lakka, yleisurheilu (110 m aj)

  • 20. (jaettu) Sanna Nuutinen, golf

  • 21. Matti Mattsson, uinti (100 m ru)

  • 22. Ella Junnila, yleisurheilu (korkeus)

  • 23. Fanny Teijonsalo, uinti (100 m vu)

  • 24. Satu Mäkelä-Nummela, ampumaurheilu (trap)

  • 25. Viivi Lehikoinen, yleisurheilu (400 m aj)

  • 26. Ari-Pekka Liukkonen, uinti (50 m vu)

  • 26. Annimari Korte, yleisurheilu (100 m aj)

  • 26. Jarkko Kinnunen, yleisurheilu (50 km kävely)

  • 26. Toni Kuusela, yleisurheilu (keihäs)

  • 27. (jaettu) Sami Välimäki, golf

  • 28. Lari Pesonen, ampumaurheilu (skeet)

  • 29. Reetta Hurske, yleisurheilu (100 m aj)

  • 33. (jaettu) Antti Vikström, jousiammunta

  • 38. Aleksi Ojala, yleisurheilu (50 km kävely)

  • 45. (jaettu) Kalle Samooja, golf

  • 46. Ari-Pekka Liukkonen, uinti (100 m vu)

  • 51. Henri Ruoste, ratsastus (kouluratsastus)

  • Ei sijoitusta Kalle Koljonen, sulkapallo (alkulohko)

  • Ei tulosta Elina Lampela, yleisurheilu (seiväs)

  • Ei tulosta Krista Tervo, yleisurheilu (moukari)

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: