Mira Potkonen kohtaa tiistaina tutun ranskalaispoliisin - Urheilu - Aamulehti

Mira Potkonen kohtaa tiistaina tutun ranskalaispoliisin: ”Tulee järkyttävän kova ottelu”

Kaksi vuotta sitten Potkonen voitti saman vastustajan kaikin tuomariäänin EM-kehässä.

Mira Potkonen SM-nyrkkeilyissä Rovaniemellä vuonna 2020.

23.7.2021 11:00

Tokio

Olympiapronssia puolustava Mira Potkonen joutuu heti avausottelussaan koville Tokion nyrkkeilyissä. Tamperelainen kohtaa ensimmäisellä kierroksella tutun vastustajan Maïva Hamadouchen.

Kaksi vuotta sitten Potkonen voitti ranskalaispoliisin EM-kehässä Madridissa kaikin tuomariäänin 5–0. EM-titteli oli Potkosen uran toinen.

Hamadouchen tavoitteena on voittaa Tokiossa olympiakultaa – Potkosella on sama tavoite.

Potkonen, 40, kamppailee Tokiossa ikänsä puolesta viimeisissä olympialaisissaan. Nyrkkeilyn raskaansarjan entistä mestaria Mike Tysonia ihannoiva Hamadouche, 31, aikoo jatkaa vuoden 2024 olympialaisiin Pariisissa.

– Fiilis on luottavainen, vaikka tiedostamme, että tulee järkyttävän kova ottelu. Miran pitää olla koko ajan aktiivinen ja pitää jalat liikkeellä. Vastustaja on ahnas ja innokas. Ei tule helppoa, Potkosen valmentaja Maarit Teuronen sanoo.

Potkonen ja Teuronen saapuivat Japaniin 14. heinäkuuta. Olympiakylään kaksikko tuli Suomen joukkueen harjoituskeskuksesta Sagasta tiistaina.

– Viimeistely on mennyt hyvin ja ollaan hiottu taktiikoita. Täytyy vielä katsoa tuore video Miran ja Maïva edellisestä ottelusta, Teuronen sanoi.

Nyrkkeilijät kohtasivat toisensa kesäkuun lopulla testiottelussa Italiassa. Ottelua ei arvosteltu, mutta Teuronen sanoo sen menneen Potkosen kannalta hyvin.

– Mutta Mira joutuu tekemään töitä tauotta. Ei tule helppoa, Teuronen sanoo.

Rion olympiakehässä 2016 Potkonen hävisi välieräottelussa kiinalaiselle Yin Junhualle tuomariäänin 3–0. Olympiapronssi oli suomalaisnyrkkeilijöiden ensimmäinen mitali 24 vuoteen ja suomalaisten naisnyrkkeilijöiden ensimmäinen kautta aikojen.

Jos Tokion olympialaiset olisivat alkaneet ajallaan vuosi sitten, Potkonen olisi todennäköisesti ollut Suomen joukkueen lipunkantajana.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut