Olo oli kuin eläintarhassa sillä erotuksella, että nyt minä olin se nännejä raapiva oranki, toimittaja kertoo Tokiosta - Urheilu - Aamulehti

Olo oli kuin eläintarhassa sillä erotuksella, että nyt minä olin se nännejä raapiva oranki – tältä olympialaisten ensimmäiset päivät ovat tuntuneet

Tokiossa ei näy merkkejä olympialaisista. Toimittajajoukko kerää kaduilla katseita. Näin ovat Aamulehden toimittajan ensimmäiset päivät Tokiossa menneet.

Tokion olympialaiset alkoivat kilpailujen osalta kunnolla lauantaina, jolloin urheiltiin ympäri kaupunkia. Shiokaze Parkissa pelattiin beach volleyn alkusarjan otteluja. Tunnelma oli kolkko ilman katsojia.

25.7. 7:00

Aamulehti, Tokio

– Kapteeni tässä. Lento viivästyy reilut kymmenen minuuttia, kun muutama matkustaja ei tullut kyytiin, ja heidän matkalaukut täytyy poistaa.

Eivät tulleet vai eivät päässeet kyytiin? Tiukat koronatoimet karsivat ensimmäiset jo Helsinki-Vantaalla?

Nousisi jo kone ilmaan ennen kuin tiputtavat allekirjoittaneenkin.

Finnairin suurin kone A350 nostaa renkaansa kiitoradan pinnasta alkuillasta Suomen aikaa. Mukaan mahtuisi jopa kolmisensataa matkustajaa, mutta kyydissä on vain murto-osa siitä. Realiteetti iskee heti silmille: paikalla Tokiossa odottaa urheilujuhla ilman ihmisiä.

Odottelua

Olympialaisiin lähteminen on vaatinut valtavan määrän perehtymistä, lukemista, lomakkeiden täyttämistä, suunnittelua, suunnitelmien muuttamista, ärräpäitä, sähköposteja ja koronatestejä. Silti, kun AY0073 laskeutuu alle yhdeksän tuntia lähdön jälkeen Naritan kansainväliselle lentoasemalle, mielessä on vain yksi asia: eivät kai he lähetä heti ensimmäisellä lennolla takaisin?

Japanilaisten kisajärjestäjien kanssa asioiminen on vaatinut lehmän hermoja. Tarvittavien ohjelmien ja sovellusten käyttöönotto on jäänyt aivan viime tinkaan, osaan tulee vihreää valoa vasta pari tuntia ennen lennon lähtöä.

Suoja-asuihin pukeutuneet viranomaiset ja kisajärjestäjät ohjaavat porukkaa pieneen huoneeseen heti koneesta nousun jälkeen. Alkaa ensimmäinen odottelu. Sri Lankan väreihin pukeutunut pieni miesporukka on ilmeistä, eleistä ja puheista päätellen istunut täällä jo pitkään.

Alan murehtia: en ennättänyt saada sitä, tätä ja tuota kuntoon. Useampi henkilö saa jatkaa matkaansa, mutta minä en.

Onni kääntyy, kun voin siirtyä Turun Sanomien toimittajan kanssa eteenpäin. Yksi kollega jää taakse. Hän istuu huoneessa lopulta tunnin verran yksin.

Virkailija kysyy QR-koodia. Sitä samaa kysytään lentokentällä kaikkialla, vaikka missään se ei oikein toimi, millä taas ei ole lopulta mitään väliä.

– Aa, okei, kaikki sanovat ja hoitavat homman.

Yksinäinen laukku

Koronatesti syljetään kuppiin, ja taas odotellaan. Japanilaiset ovat odottelusta pahoillaan. He ovat osoittautuneet nopeasti huomaavaisiksi ihmisiksi. Yksi kysyy juoman perään, toinen muistuttaa vessatauoista. Kun pitää siirtyä 30 metriä, saattamassa on vähintään kolme japanilaista. Ketju on katkeamaton. He kumartavat kuin olisin Usain Bolt.

Ennen kisoja on kirjoitettu useaan otteeseen, että japanilaiset vastustavat sankoin joukoin olympialaisten järjestämistä maassa. Nämä virkailijat ja vapaaehtoiset eivät tuohon sakkiin kuulu.

Noin kymmenen tarkastuspisteen ja reilun kolmen tunnin jälkeen kohtaan jälleen matkalaukkuni, joka tuijottaa yksinäisenä hihnan vieressä. Muut ja muiden laukut ovat jo menneet.

Hotellille on vajaan tunnin matka. Järjestäjät ohjaavat linja-autoon. Pihalla kuumuus ja kosteus pusertuvat ensimmäisen kerran iholle.

Bussiin mahtuu reilut 40 ihmistä. Kyydissä, koko sen matkan, ovat vain minä ja laukkuni.

Ulkona näkyy runsaasti vihreää, aivan kuin Suomessa.

Linja-autoasemalla kyyti on vaihdettava taksiin. Tokion kisatyöntekijä kirjoittaa paperille osoitteen taksikuskia varten. Japanin kirjoittaminen näyttää kuin taiteelta.

Perehdyin japaniin yhden lauseen verran ennen kisoja. Se kuuluu näin: 魚や貝、甲殻類にアレルギーがあります。ja tarkoittaa, että olen kalalle ja äyriäisille allerginen. Se on ylivoimaisesti tärkein lappu, joka minulla on matkassa mukana. Ensimmäisellä aamupalalla lautaselleni luikertelee tonnikalaa, kun allergiaviesti on huoneessa. Sitä virhettä en toiste tee.

Taksiin mennään hissin kautta. Siellä painetaan nappiakin puolestani.

Japanilaiset tervehtivät kadun varrella, kun toimittajia marssi avajaisiin.

Ei roskiksia, ei ihmisiä

Perjantai herää lämpimänä, mutta puolipilvisenä. Edessä siintävistä avajaisista tai koko kisoista ei näy merkkiäkään – ei ainakaan niillä reiteillä, joita mediakyydit kulkevat, muihin ei pääsekään.

Ruuhkaa ei ole, ihmiset ovat vetäytyneet koteihinsa. Ne harvat, jotka ovat kaupungilla, pitävät kadulla kävellessäänkin maskeja. Kadut ovat loistavassa kunnossa ja todella siistejä, mikä on hämmentävää, koska missään ei näy roskakoreja.

Jos haluaa nähdä ihmisiä, on mentävä lehdistökeskukseen. Sen tupakkapaikalle saa talsia kuusi ihmistä kerrallaan. Jonoa on moninkertaisesti.

Tee jotain hauskaa

Bussi pysähtyy Tokion kansallisstadionin liepeille. Kadulla olo on kuin eläintarhassa sillä erotuksella, että nyt minä olen se nännejä raapiva oranki. Kymmenet ja sadat japanilaiset kuvaavat kameroillaan ja aivan kuin odottaisivat, että tekisin jotain hauskaa. Vilkutus saa heleän vastaanoton.

Tilanne muuttuu matkan varrella yhä oudommaksi, kun myös toimittajat kaivavat puhelimensa ja alkavat kuvata japanilaisia. Kaksi ryhmää kamerat ojossa, välissä aita ja metri turvaväliä. Siitä on nämä kisat tehty.

Yhdellä jos toisellakin on kyltti, jossa toivotetaan tervetulleeksi Tokioon. Keski-ikäinen mies toivoo perinteisiä kisapinssejä. Niitä ei ole antaa.

Nämä ihmiset iloitsevat olympialaisista. Heitä, jotka kisoja vastustavat, ei näy. Ohi kulkevalle toimittajajoukolle tarjoillaan kuva hymyilevistä ja iloisista japanilaisista.

Japanin kansallisstadion tulee kuin huomaamatta esiin muiden rakennusten ja urheiluareenoiden takaa. Jättimäisessä kaupungissa suuri stadionkin saa olla rauhassa.

Sanovat Japania nousevan auringon maaksi, mutta osaa se viehättää myös illalla. Kun avajaisiin on tunti, aurinko laskee ja kaupunki muodostaa upea siluetin stadionin takana.

Reilun 13 kilometrin paluumatka yön pimeydessä kestää yli kaksi tuntia. Bussia vaihtaessa huomaa raivostuttavan piirteen: kun japanilaiset eivät jotain ymmärrä, he vastaavat kyllä.

– Eli tämä bussi ei mene hotellille?

– Kyllä.

– Siis menee vai ei mene?

– Kyllä.

Sylki puhuttaa

Aamupalasalin ulkopuolella on laite, jolla voi tarkistaa ruumiinlämmön: 34 astetta. Ehkä minua ei viedä karanteeniin, vaan ensiapuun.

– Joko olet sylkenyt, kysyy toimittaja toiselta.

Putkeen pitää sylkeä kerran päivässä kolmen ensimmäisen päivän ajan. Koronatestin tuloksista ei kuule, ellei se ole positiivinen.

On sylki joskus aikoinaankin puhuttanut urheilutoimittajien reissuilla, mutta silloin kyse on ollut pitkästä syljestä.

Tämä onkin erikoinen reissu kaikin tavoin.

Kisojen avajaiset pidettiin perjantaina.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: