Trendilaji polkujuoksu tekee hyvää Kaupissa: Voimaa metsästä -tapahtuma 16. lokakuuta kerää varoja nuorten mielenterveystyöhön - Urheilu - Aamulehti

Trendilaji polkujuoksu tekee 16. lokakuuta hyvää Kaupissa: Voimaa metsästä -tapahtuma kerää varoja nuorten mielenterveystyöhön

Alkujaan Voimaa metsästä piti järjestää lauantaina 7. elokuuta, mutta koronan kiihtymisvaihe pakotti lykkäämään hyväntekeväisyystapahtumaa. Lokakuussa Tampereella järjestetään ensimmäinen iso polkujuoksutapahtuma, jonka avulla levitetään kasvavan lajin ilosanomaa. Lisäksi sillä on hyvä sydän.

Järjestäjiä luonnossa: vapaaehtoinen Outi Kartano (vas.), lääkäri Satu-Liisa Pauniaho, Lastenklinikan Tuen Susanna Lohiniemi sekä Tampere Trail Runningin Raimo Arvola ja Manu Humppi.

22.7. 17:46

Aamulehti

Raimo Arvola puhuu polkujuoksusta sellaisella antaumuksella, että silmänsä sulkemalla näkee jo upean metsän ja juurien halkomat reitit sekä haistaa havupuiden tuoksun.

Muun muassa suunnistusympyröistä tutun Arvolan innostuksen soisi tarttuvan jokaiseen tamperelaiseen ja myös pirkanmaalaiseen, sillä 7. elokuuta Tampereen Kaupissa järjestetään polkujuoksutapahtuma, jolla on hyvä sydän.

Tapahtuman avulla kerätään varoja nuorten mielenterveystyöhön. Aamulehti on kertonut viime aikoina nuorten mielenterveyspalveluista ja resurssipulasta, joten avulle on iso tarve.

Koronapandemian aikana nuorisopsykiatria on ollut jopa ennen kokemattoman ahtaalla. Nyt siis korona iski myös hyväntekeväisyystapahtumaan itseensä. Elokuulta se siirretään lokakuulle kiihtymisvaiheeseen siirtymisen takia, koska terveyden ja turvallisuuden kriteerit eivät välttämättä olisi täyttyneet elokuussa.

Tapahtuman nimi on Voimaa metsästä, ja sen järjestelyistä vastaavat Tampereen Lastenklinikan Tuki, Aamulehti ja Tampere Trail Running -yhteisö. Taustalla on samoja ihmisiä ja tahoja, jotka keräsivät kaksi vuotta sitten varoja Tampereen Lastensairaalalle Jukola-haasteella.

Polkujuoksun ilosanoma

Idea Voimaa metsästä -tapahtumaan on syntynyt tamperelaisten polkujuoksijoiden parissa. Varojen keräämisen ohella pontimena toimii halu levittää polkujuoksun ilosanomaa.

– Toivon mukaan ihmiset, jotka aikoivat tai haluavat tehdä itselleen hyvää, löytäisivät tapahtuman. Sen lisäksi he voivat tehdä hyvää myös muille, Arvola muotoilee.

Kaupin poluilla tehdään hyvää

Mikä: Polkujuoksun hyväntekeväisyystapahtuma 16. lokakuuta Tampereen Kaupissa. Osallistumismaksut ohjataan nuorten mielenterveystyöhön. Lähdöt porrastetusti alkaen klo 9.00.

Mitä: Tarjolla on neljä erimittaista reittiä eli 6, 12,18 ja 30 kilometriä. Lisäksi lapsille on noin 2 kilometrin reitti.

Lisäksi: Hyväntekeväisyyttä voi tehdä myös osallistumalla tapahtumaan virtuaalisesti.

Mukaan: Tapahtuman järjestelyihin kaivataan vapaaehtoisia. Yhteystiedot löytyvät osoitteesta voimaametsasta.fi.

Polkujuoksu on Arvolasta loistava väline varojen keräämiseen varsinkin juuri Tampereella.

– Olen osallistunut polkujuoksutapahtumiin eri puolilla Suomea ja ihmetellyt, miksi Tampereella ei moista ole. Että ihmiset pääsisivät nauttimaan samoista asioista, mistä me nautimme suunnattomasti. Juoksemalla pääsee paikkoihin, jotka muuten jäisivät näkemättä.

Polkujuoksua on kuvattu sekä trendilajiksi että kestävyysurheilun lumilautailuksi. Maratonharrastajista poiketen polkujuoksijoita eivät niinkään kiinnosta tunnit ja minuutit, vaan pikemminkin kokonaisvaltainen hyvinvointi ja jossain määrin itsensä haastaminen.

– Jos tamperelainen haluaisi kokeilla polkujuoksua, 60 kilometrin Hetta–Pallas- tapahtumaan osallistuminen on äkkiseltään iso tempaus. Me haluamme tarjota matalan kynnyksen tavan tutustua lajiin.

Sopii sunnuntailiikkujille

Tapahtumassa vapaaehtoisena mukana oleva Pirkan Kierrosten järjestelyissä meritoitunut Outi Kartano odottaa elokuussa paikalle nelinumeroista osallistujajoukkoa.

– Uskon, että tapahtuma houkuttelee lajista kiinnostuneita kokeilijoita.

Hyvän pohjan odotuksille tarjoaa Tampere Trail Runningin Facebook-yhteisö, johon kuuluu 2 000 henkeä.

Juoksemista karttaville Lastenklinikan Tuen toiminnanjohtaja Susanna Lohiniemi kertoo lohdun sanoja.

– Tapahtuma sopii ihan tavallisille sunnuntailiikkujille. Reittejä on eri mittaisia kaikenkuntoisille ihmisille. Voi tulla kävelysauvojen kanssa ja retkeilymielellä. Huoltopisteitäkin on.

Luonnollisesti reitit ovat huolella merkattuja.

Polkujuoksutapahtuman reitit ovat pituudeltaan 6, 12, 18 ja 30 kilometriä. Arvolan mukaan lyhimmän reitin selvittääkseen ei tarvitse olla edes kovin tottunut luonnossa liikkuja.

– Täti-ihminenkin sen vetää ja poimii vielä mustikat matkalla, Lohiniemi säestää.

30 kilometrin polkujuoksu puolestaan vastaa suorituksena maratonia.

– Tarkoitus ei ole laatia helppoja, vaan palkitsevia reittejä, jotka tarjoilevat lähiluonnon parhaat palat, Arvola kaavailee.

Mukavuudenhaluisille tai muuten vain estyneille tarjolla on oiva vaihtoehto: virtuaalinen osallistuminen, jolla voi yhtä hyvin tukea mielenterveystyötä.

Raha on vain bonus

Voimaa metsästä -tapahtuman taustalla on iso halu auttaa. Lähiaikoina on uutisoitu Tampereen nuorisopsykiatrian ruuhkista.

– Erityisen huolestuttavaa on se, että trendi on sama koko Suomessa. Tampere on noussut esiin ja olen siitä tyytyväinen. Asiasta pitää puhua, eikä salailla. Joka neljäs nuori kärsii teini-iässä mielenterveyden ongelmista ja joka viides sairastuu. Se on valtava massa nuoria, ja määrä on vain kasvussa. Se meidän pitäisi saada katkaistua, Taysin nuorisopsykiatrian lääkäri Satu-Liisa Pauniaho sanoo.

Pauniahon näkökulmasta Voimaa metsästä -tapahtumalla kerättävät varat ovat mukava bonus. Huomion kiinnittäminen itse asiaan on tärkeintä.

Varoilla on tarkoitus esimerkiksi järjestää erilaista tekemistä ja hankkia liikkumiseen ja muihin harrastuksiin tarvittavia varusteita. Kyse on nuorten potilaiden hyvinvoinnista ja toipumisesta.

– Kuka tahansa voi auttaa, mutta pitää samalla tavalla muistaa, että kenen tahansa lapsi voi sairastua. Haluan korostaa, että meidän nuoret ovat ihan tavallisten perheiden ihan tavallisia nuoria, Pauniaho päättää.

Polkujuoksun hyväntekeväisyystapahtuma Voimaa metsästä 16. lokakuuta Tampereen Kaupissa: voimaametsasta.fi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: