Senni Salminen paransi jälleen kolmiloikan Suomen ennätystä ja otti Euroopan tilaston ykköspaikan – antoi kovan lupauksen: ”Sieltä on vielä parempaa tulossa” - Urheilu - Aamulehti

Senni Salminen paransi jälleen kolmiloikan Suomen ennätystä ja otti Euroopan tilaston ykköspaikan – antoi kovan lupauksen: ”Sieltä on vielä parempaa tulossa”

Uusi Suomen ennätys on nyt 14,63 metriä. Salminen kohensi aiempaa SE:tään 12 sentillä.

Senni Salminen (kuvassa) on ylittänyt sallituissa olosuhteissa jo kolmesti Heli Koivulan vanhan SE:n 14,39.

19.6. 19:02

Aamulehti

Kolmiloikkaaja Senni Salminen teki jälleen uuden Suomen ennätyksen. Salminen tykitti Romaniassa yleisurheilun EM-joukkuekilpailuissa 14,63 viimeisellä, eli neljännellä hyppykierroksella. Myötätuulta hypyssä oli metri sekunnissa.

Kilpailussa Salminen astui kaksi hyppyään yli. Toisella kierroksella hän loikki 14,04, mikä oikeutti jatkopaikkaan viimeiselle kierrokselle. Kisan neljä parasta pääsi neljännelle kierrokselle.

– Vähän oli hankala kisa, kun siinä oli kaksi yliastuttua ja 14,04 ennen neljännen kierroksen hyppyä. Ajattelin siinä vaiheessa, ettei tämä ole minun päiväni ja niin ei koskaan pitäisi ajatella. Aina on minun päiväni, Salminen sanoi Suomen Urheiluliiton tiedotteessa.

Viimeiseen hyppyynsä Salminen sai hyvän henkisen latauksen.

– Ennen neljännen kierroksen hyppyä ajattelin, että tulin tänne voittamaan. Keskityin vain siihen, että nyt voitan tämän kilpailun, Salminen kertoi.

Vaikka Salminen paransi SE:tä 12 sentillä, neljännen kierroksen suoritus ei ollut täydellinen. Viimeinen loikka lähti hänen mukaansa kiertämään.

– Sieltä on vielä parempaa tulossa.

SE-tuloksella Salminen nousee Euroopan tilaston ykköseksi. Tilastossa toisena on Venäjän Jekaterina Koneva tuloksella 14,62.

Maailmantilastossa Salminen on kuudentena.

Salminen teki edellisen Suomen ennätyksen 14,51 kesäkuun 8. päivänä Paavo Nurmen kisoissa.

25-vuotiaan Salmisen kauden alku on ollut muutenkin vakuuttava. Tiistaina hän venytti 14,70 metriin Orimattilassa. Hypyssä oli kuitenkin myötätuulta yli sallitun rajan, 2,7 metriä sekunnissa, minkä vuoksi tulos ei ole tilastokelpoinen.

Imatran Urheilijoita edustava Salminen on valittu jo Suomen olympiajoukkueeseen.

Päivitys 19.6.2021 kello 19.54: Lisätty Salmisen kommentit ja muokattu hänen sitaattinsa otsikkoon.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: