Classicin pelissä ikävän näköinen loukkaantuminen – tamperelaistähden jalat eivät kantaneet - Urheilu - Aamulehti

Classicin pelissä ikävän näköinen loukkaantuminen – tamperelaistähden jalat eivät kantaneet

SB-Pro voitti tamperelaiset selkeästi ja siirtyi välieräsarjassa johtoon.

Classicin valmentaja Pekka Nieminen ihmetteli Anu Raatevaaran törmäystä Kristiina Kauppilaan.­

7.4. 21:21

Aamulehti

Tampereen Classic kärsi selvän tappion salibandyn naisten F-liigan välierissä. SB-Pro nujersi tamperelaiset peräti maalein 8–1 (2–0, 3–1, 3–0) ja nousi sarjassa 2–1-johtoon.

Ottelu ratkesi lopullisesti Pron eduksi toisessa erässä. Kotijoukkue iski Natalia Pitkäkankaan istuman viiden minuutin jäähyn aikana kaksi nopeaa maalia ja meni 5–0-johtoon.

Classicin päävalmentajan Pekka Niemisen mukaan se ei kuitenkaan ollut ottelun ratkaisu.

– Nyt ei ollut tunne, tahto ja taistelu sillä tasolla, millä näissä peleissä pitäisi, Nieminen sanoi.

Myös Classic sai paikkoja, kun se alkoi pelata suuremmalla riskillä, mutta ne jäivät käyttämättä.

– Vajavainen keskittyminen näkyy niissä tilanteissa paljon.

Finaalipaikka on SB-Prolle katkolla ensimmäisen kerran Tampereella lauantaina. Niemisen mukaan joukkueen lähtökohdat ovat nyt hyvät.

– Tytöt ymmärtävät nyt, että fokus pitää saada samalle tasolle kuin kahdessa ensimmäisessä pelissä. Heillä on nyt hieno mahdollisuus näyttää, millaista kaurapuuroa ovat syöneet.

Classic saattaa joutua seuraavaan otteluun ilman tärkeää hyökkääjäänsä Kristiina Kauppilaa. Kauppila sai päätöserässä iskun niskan alueelle, kun takaa tullut Anu Raatevaara törmäsi häneen.

Kaatuneen Kauppilan jalat eivät kantaneet, vaan hänet autettiin pois kentältä.

– Pron pelaaja olisi voinut väistää, mutta yritti mennä Kauppilan läpi, Nieminen ihmetteli.

Kauppila on pudotuspelien pistepörssin kolmas ja syöttöpörssin ykkönen.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?