Yleisurheilijat eivät voi rikkoa olympiarajoja kaudella 2019 - Urheilu - Aamulehti

Kova päätös: Yleisurheilijat eivät voi rikkoa tällä kaudella olympiarajoja

Kansainvälinen yleisurheiluliitto päätti perua karsintakauden. Uusiksi voi yrittää joulukuusta lähtien.

Tokion olympialaiset siirtyivät ensi vuoteen.

7.4.2020 20:35

Kansainvälinen yleisurheiluliitto (WA) on ilmoittanut pistävänsä jäihin tämän vuoden karsintakauden tuleviin Tokion olympialaisiin.

Päätöksen myötä tulokset, jotka tehdään aikavälillä 6. huhtikuuta – 30. marraskuuta eivät edesauta urheilijaa pääsemään ensi vuodelle siirrettyihin Tokion kesäolympialaisiin. Mahdollista tämä on myöhemmin alkavalla seuraavalla tuloskaudella, joka käynnistyy joulukuun alussa.

Takaraja Tokion kisarajojen ylittämiselle on 29. kesäkuuta 2021. Poikkeuksena ovat 50 kilometrin kävely sekä maraton, joissa takaraja on 31. toukokuuta 2021.

Tilastoihin tulokset kirjataan tavalliseen tapaan. Näin ollen lähikuukausina mahdollisesti tehtävät maailmanennätykset ovat vertailukelpoisia.

Urheilijat, jotka ovat jo rikkoneet arvokisarajan aiemmalla karsintakaudella, säilyttävät osallistumisoikeuden kisoihin normaaliin tapaan.

Kansainvälisen yleisurheiluliiton puheenjohtaja Sebastian Coe sanoo, että päätös tuo urheilijoille varmuutta suunnitella tulevaisuutta. Hän myös muistuttaa, että urheilijat eivät olisi olleet tasa-arvoisessa asemassa, koska kilpailumahdollisuudet eivät olisi olleet samanlaiset kaikkialla koronaviruksen takia.

WA huomauttaa, että karsintaikkuna on joka tapauksessa neljä kuukautta pidempi kuin sen alun perin piti.

Samalla WA kertoo, että se lomauttaa puolet pääkonttorinsa henkilöstöstä. Lomautetut työntekijät saavat kuitenkin täyttä palkkaa. Monacon hallitus maksaa palkoista suurimman osan lomautuksen ajan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: