Mikko Korhonen palasi kilpakentille koronatauon jälkeen - Urheilu - Aamulehti

Mikko Korhosen ensimmäinen kisakierros koronatauon jälkeen sujui kohtalaisesti – "Vähän jäi hampaankoloon"

Euroopan-kiertueen kisassa Englannissa on mukana neljä suomalaista.

Mikko Korhonen ei pystynyt pitämään aivan loistavia asemiaan päätöskierroksella. Kuva marraskuulta 2019.­

23.7.2020 6:00

Newcastle

Mikko Korhonen palasi torstaina neljän ja puolen kuukauden kilpailutauolta, kun golfin Euroopan-kiertueen British Masters -kilpailu käynnistyi Englannin Newcastlessa.

Korhosen ensimmäinen kilpailukierros koronatauon jälkeen sujui mukiinmenevästi. Suomalaisen korttiin kirjattiin bogit heti ensimmäisellä ja kolmannella sekä viimeisellä reiällä, mutta niiden vastapainoksi myös kolme birdieä.

Kierrostulokseksi tuli siis par, joka oikeuttaa avauskierroksen jälkeen jaettuun 75. sijaan. Kärkipaikkaa pitää Skotlannin David Law tuloksella seitsemän alle.

–  Ihan ok rundi kärkeen. Muutama aika pehmeä bogy korttiin, mutta niin kai sitä odottaa saattoi, Korhonen kertoi tiedotteessa.

–  Lopussa oli hyviä birkkupaikkoja, mutta putteri oli vielä hieman kylmä. Vähän kyllä jäi hampaankoloon, mikä lienee hyvä asia. Kiva oli pelata!

Muista suomalaisista Kalle Samoojan tulos oli +1, Tapio Pulkkasen +3 ja Sami Välimäen +4.

–  Oli kyllä melkoista räpellystä alku. Ei oikein alkuasento tuntunut löytyvän, Samooja kertoi.

–  Vähän sain jyvästä kiinni lopussa. Katsotaan, jos sitä virettä saisi huomenna heti alusta messiin.

Välimäki ja Korhonen ovat kaksi parasta suomalaismiestä golfin maailmanlistalla, he majailevat sijoilla 157 ja 160.

Euroopan-kiertue jatkui koronatauon jälkeen aiemmin tässä kuussa kahdella kilpailulla Itävallassa. Newcastlen kilpailu käynnistää kuuden Britanniassa pelattavan kisan sarjan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?