Ratinan nurmella pelattiin Vaahteramalja 2019 - Urheilu - Aamulehti

Katso kuvat Ratinasta: Roosters juhli jälleen SM-kultaa – stadionin uudelle nurmelle ajettiin 60 tonnia hiekkaa

Tampereella pelattu Vaahteramalja-kamppailu toi järjestäjien mukaan yli 3100 katsojaa Ratinaan. SM-kultakamppailun vuoksi Ratinan stadionin nurmi otti osumaa, mutta pahimmalta tilanteelta vältyttiin.

Helsinki Roosters juhli Tampereen Ratinassa kahdeksatta perättäistä SM-kultamitaliaan.

14.9.2019 22:00 | Päivitetty 15.9.2019 14:20

Aamulehti

Amerikkalaisen jalkapallon SM-kultamitalista pelattiin lauantaina ensimmäistä kertaa pääkaupunkiseudun ulkopuolella, kun Tampere isännöi Vaahteramalja-tapahtumaa Ratinan stadionilla.

Ottelun voittajasta ei jäänyt epäselvyyttä, sillä helsinkiläinen Roosters huudatti paikalle saapuneita katsojia viemällä voiton selvästi pistemäärällä 50–6.

Kaikkien aikojen 40. Vaahteramalja-ottelu toi Ratinaan erityisesti Roostersin ja kuopiolaisen Steelersin kannattajia, mutta myös jonkin verran suomalaisia amerikkalaisen jalkapallon ystäviä.

Tapahtuman tunnelma oli odotettua parempi, vaikka Ratinan stadionille olisi mahtunut enemmänkin katsojia. Taistelua suomenmestaruudesta seurasi järjestäjän ilmoituksen mukaan ainoastaan 3142 katsojaa.

Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liiton kautta tapahtumavastaavana toiminut Teemu Lahti sanoo, että tämän vuoden yleisömäärä on osittain pettymys. Katsojia olisi voinut olla enemmänkin.

– Ymmärsin kuitenkin niin, että saimme budjetin kasaan nykyisellä lippumäärällä, mutta toki kaikki siitä ylöspäin olisi ollut plussaa.

Hiekka lensi, kun Roosters ja Steelers iskivät yhteen Ratinan nurmella.

Punapaitainen Roosters oli selkeästi niskan päällä.

Ratinan nurmi oli kovalla koetuksella lauantain ottelussa.

Katsojamäärä oli tosin suurempi kuin viime vuonna Helsingissä, jolloin Töölön stadion keräsi niukasti yli 2200 katsojaa sateiseen syyssäähän. Viime vuosina katsojamäärä on vaihdellut kahden ja kolmentuhannen välillä.

Kenttä koki kovia

Vaikka katsojamäärä jäi vaisuksi, oli tapahtumavastaava tyytyväinen itse tapahtumaan. Hän kehui erityisesti Ratinan mahdollistamia puitteita.

– Kävin juttelemassa katsojien kanssa ja myös he tykkäsivät siitä, miten katsomosta näki kentälle ja miten kenttä on tehty hienoksi.

Kenttä näytti hienolta vielä ennen ottelua, mutta sen jälkeen luonnonnurmesta huomasi, että 22 pelaajan taistelu yhtä aikaa pelikentällä toi jonkin verran jälkiä kentälle.

Pahimmalta tilanteelta kuitenkin vältyttiin, sillä vaikka sade kasteli nurmea päivällä jonkin verran, ei sade jatkunut itse ottelun aikana.

Otteluun oli kuitenkin etukäteen valmistauduttu, sillä Tampereen kaupungin liikuntapaikkamestari Mika Ilosen mukaan kentän päälle levitettiin ennen ottelua jopa 315 kiloa Englannin raeheinää sekä 60 tonnia hiekkaa.

Vaahteramaljasta on mitelty aiemmin ainoastaan pääkaupunkiseudulla, joten amerikkalaisen jalkapallon Suomen mestaruus ratkaistiin ensimmäistä kertaa Tampereella.

Tapahtumavastaava Lahden mukaan oli mieletöntä, että ottelu pelattiin Tampereella.

– Meillä on vielä optio ensivuodesta. Jos pääsemme palaamaan tänne, niin tiedämme mihin asioihin täytyy kiinnittää enemmän huomiota.

Ratinan stadionin luonnonnurmi koki kovia ottelussa. Pahimmalta kuitenkin vältyttiin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos