Miia Sillmanin kyynärpää leikattiin marraskuussa 2019 - Urheilu - Aamulehti

Suomen huippuottelijan kyynärpää leikattiin – Hallikausi ei näillä näkymin uhattuna

Miia Sillman otteli SM-hopealle toisen kerran peräkkäin Kalevan kisoissa. Heinäkuussa hän voitti upeasti seitsenottelun universiadeissa Napolissa.

11.11.2019 17:37

Aamulehti

Viime kesänä huipputuloksiin yltänyt seitsenottelija Miia Sillman kävi viime viikon torstaina leikkauksessa, jossa hänen oikean kätensä kyynärpään puhdistettiin. Pyrinnön naisen pitäisi pystyä heittämään keihästä taas kuuden viikon kuluttua.

– Kuntoutuksessa edetään tuntemusten mukaan, eikä tuijoteta ennustetta liikaa. Minun on tarkoitus kilpailla hallikaudella, Sillman kertoo.

Leikkauksen suoritti ortopedian erikoislääkäri Harri Panula, joka on operoinut aiemmin esimerkiksi Tero Pitkämäkeä.

Sillman, 24, teki päättyneellä kaudella ennätyksensä 6 209 pistettä, mikä toi samalla kultaa universiadeissa Napolissa. MM-kisoihin hän ei osallistunut, vaan päätti satsata kaikki paukut kesään 2020.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: