Koskettava hetki: Timo Seppälä esiintyi julkisuudessa ensi kertaa vuoden 2016 onnettomuuden jälkeen – palkittiin elämäntyöstään Urheilugaalassa - Urheilu - Aamulehti

Koskettava hetki: Timo Seppälä esiintyi julkisuudessa ensi kertaa vuoden 2016 onnettomuuden jälkeen – palkittiin elämäntyöstään Urheilugaalassa

Timo Seppälä palkittiin Urheilugaalassa.

17.1.2019 19:45

Suomen urheilun eettisen keskuksen (SUEK) lääketieteellisenä johtajana työskennellyt Timo Seppälä palkittiin Urheilugaalassa Helsingin areenassa erikoispalkinnolla.

Pyörätuolilla liikkunut Seppälä saapui lavalle vastaanottamaan palkinnon, mikä oli ensimmäinen kerta sitten vuoden 2016, kun Seppälä on esiintynyt julkisuudessa.

Palkinnon ojensi ex-moukarinheittäjä Olli-Pekka Karjalainen. Palkinnon perusteluissa todettiin, että Seppälä on ollut keskeisessä roolissa kehittämässä suomalaista antidopingtoimintaa ja dopingvalvontaa yhdeksi maailman parhaimmista. Lisäksi perustelujen mukaan Seppälän henkilökohtainen panos oli ratkaisevaa, kun dopingrikokset onnistuttiin lisäämään suomalaiseen lainsäädäntöön.

–Hyvät urheilijat, valmentajat ja muu urheiluväki. Antidopingtyöntekijät, ADT ja nykyinen SUEK. Kiitos teille – ilman teitä tämä palkinto ei olisi ollut mahdollinen. Ja tämä palkinto selvästikin symboloi puhdasta urheilua – nykyistä ja tulevaa. Kiitos, Seppälä sanoi puheessaan.

Vuonna 2016 SUEKin pääsihteeri Harri Syväsalmi kertoi, että Seppälä loukkaantui tapaturmaisesti. Seppälä sai tapaturmassa selkäydinvamman. Seppälä jäi eläkkeelle kesäkuussa 2017.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut