Lauri Markkanen hullaannutti yli 12 000 suomalaista - Urheilu - Aamulehti

Lauri Markkanen karjui ja yli 12 000 suomalaista vastasi – Susijengi teki sen: "Suomi-koripallolle suuri saavutus"

Suomen kokenut takapelaaja Mikko Koivisto keskittyi puolustustehtävään. Suomi oli nuolaista toisella neljänneksellä, mutta pokka piti lopulta päätösvihellykseen asti.

3.7.2018 9:00

Mieli palaa väistämättä viime syksyyn ja EM-kotikisoihin. Loppusummeri soi ja 12 183 katsojaa huutaa seisaaltaan Helsingin areenassa.

Suomen koripallomaajoukkue saa ansaitsemansa aplodit. Ja kuten viime syksynäkin, keskipisteessä on jälleen kikkarapäinen Lauri Markkanen.

21-vuotias NBA-peluri johdatti Suomen 91–77 (44–41) -voittoon Islannista koripallon MM-karsinnoissa. Markkanen heitti 28 pistettä ja ylitti pisteellä ennätyksensä aikuisten maajoukkueessa.

–Auttaa paljon, että meillä on tällainen tuki. 12 000 ihmistä ja tälleen. Se antaa meille ekstrabuustin, Markkanen kiitti ottelun jälkeen.

Oli helppoa havaita, että Lauri Markkanen oli kotiyleisön suurin suosikki maanantai-iltana. Sen näki Chicago Bullsin paitojen määrästä.

Maanantain yleisömäärä 12 183 jäi vain 144 katsojalla Suomen miesten maajoukkueen yleisöennätyksestä. Ennätys 12 327 syntyi viime vuoden EM-kotikisoissa Kreikkaa vastaan.

Markkanen ei silitellyt omaa päätään ennätysillasta huolimatta.

–Olisi voinut tulla paljon enemmänkin pisteitä. Vähän harmittaa, että heitin vapaaheitot (6/11) ohi. Se on ollut Suomessa vaikeaa. Pitää palata sorvin ääreen.

Ottelussa Markkanen sai tukea kotiyleisön lisäksi Petteri Koposelta (17 pistettä) ja Sasu Salinilta (19). Kokeneemmat susitähdet astuivat esiin, nuoren tähden rinnalle.

Salin linkosi Suomelle kaksi isoa kolmen pisteen heittoa toisen puoliajan aluksi. Tuo repäisy tainnutti lopullisesti sitkeän Islannin, joka oli piinannut Suomea ja hiljaiseksi vaipunutta kotiyleisöä etenkin toisella neljänneksellä.

–Siinä oli pieni flow. Olisi pitänyt laittaa vielä kolmaskin. No, säästin tulevia vastustajia varten, Salin hymyili.

Lauri Markkasen voimakkaat donkit sytyttivät suomalaisyleisön.

Voitolla Suomi varmisti paikkansa MM-karsintojen jatkolohkossa. Suomi oli alkulohkonsa toinen Tshekin jälkeen. Kun alkulohkopisteet siirtyvät jatkolohkoon, Suomi aloittaa jatkolohkonsa neljänneltä sijalta. Kolme parasta saa tiketit Kiinan vuoden 2019 MM-kisoihin.

–Jatkopaikka on Suomi-koripallolle suuri saavutus. Pitää muistaa, millä eväillä olemme liikenteessä, päävalmentaja Henrik Dettmann tuumi.

Petteri Koponen palasi Suomen kokoonpanoon kuumeilun jälkeen ja heitti 17 pistettä.

Suomi aloittaa jatkolohkon syyskuussa ensimmäisillä tuplamaaotteluilla. On vielä arvoitus, millaisella kokoonpanolla Suomi käy Ranskan, Venäjän sekä Bosnia ja Hertsegovinan kaatoon.

Kuumin kysymys kuuluu: pelaako Markkanen? NBA-kauden alkuun on tuolloin vain muutama viikko, mutta syyskuun ottelut ovat tärkeitä Suomen vielä elossa olevalle MM-unelmalle.

Suomi kaipaa kipeästi 21-vuotiasta HoNsU-kasvattia.

–Se (pelaaminen) riippuu, mitkä ovat suunnitelmat jenkeissä. Haluan totta kai pelata. Kukapa ei haluaisi tällaisen yleisön edessä? Markkanen sanoi.

–Eivät he (seura) kieltää voi. Se on keskusteluasia.

Suomi eteni jatkolohkoon

Alkulohko F:

Sijoitus, maa, ottelut, voitot, tappiot, koriero, pisteet.

1. Tshekki 6 5 1 +39 11

2. Suomi 6 3 3 +4 9

3. Bulgaria 6 2 4 –10 8

4. Islanti 6 2 4 –33 8

Tshekki, Suomi ja Bulgaria etenevät MM-karsintojen jatkolohkoon. Islannin MM-karsinta päättyi.

F-lohkolaiset saavat seuraa E-lohkon kärkikolmikosta Ranska, Venäjä sekä Bosnia ja Hertsegovina.

Suomi on jatkolohkon alussa lohkon neljäntenä. Venäjä on edellä kolmantena korieron turvin. Kärjessä on Ranska, toisena Tshekki.

Kolme parasta etenee vuoden 2019 MM-kisoihin Kiinaan.

Juhliiko Suomi myös jatkolohkossa?

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut