Teivon ravirataa kunnostetaan yli 350 000 eurolla - Urheilu - Aamulehti

Teivon ravirataa kunnostetaan sadoilla tuhansilla eurolla – ”Alalle näyttää tulevan todellinen digiloikka”

Investointien pääkohde on ratavalojen uusiminen. Ministeriön avustus kattaa pääosan kuluista.

Teivon raviradan tulevaisuus on auki, sillä alueelle on kaavailtu uusia asuntoja tuhansille asukkaille ja lukuisia työpaikkoja.­

29.4.2020 7:15

Aamulehti

Teivon raviratayhtiön hallitus päätti tiistaina mittavista investoinneista. Ravikeskukseen tehdään parannuksia yli 350 000 eurolla.

Teivon toimitusjohtajan Päivi Lehtosen mukaan investointien pääkohde on ratavalojen uusiminen.

– Huippuluokan ratavalot mahdollistavat kilpailutapahtumien välittämisen liki kaikissa olosuhteissa digiverkkoja pitkin yleisölle, Lehtonen sanoo tiedotteessa.

– Tavoite on merkittävä, koska koronan ja sen jälkeisenä aikana lienee niin, että ravien etäseuraaminen on entistä suositumpaa. Koronan myötä näyttää alalle tulevan todellinen digiloikka.

Ratavalojen lisäksi Teivossa satsataan radanhoitokalustoon: uusi traktori on käytössä syksyn suurkilpailuissa. Lisäksi katsomoravintolan valaistusta parannetaan ja tallialueella lisätään hevosten huolto- ja pesupisteitä.

Lehtosen mukaan maa- ja metsätalousministeriön myöntämä avustus kattaa pääosan tämän vuoden investointien kustannuksista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?