Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Supertaifuuni Mangkhutin odotetaan iskevän Filippiinien pohjoisosaan lauantaina

Filippiinien pohjoisosaan odotetaan lauantaihin mennessä iskevän supertaifuuniksi nimetyn Mangkhutin, jonka rinnalla Yhdysvaltain itärannikkoa kurittava hurrikaani Florence vaikuttaa vaatimattomalta. Massiivisen taifuunin voimakkuus on hurrikaaniasteikolla viisi, eli se on voimakkain mahdollinen. Sen tuulet puhaltavat jopa 285 kilometrin tuntivauhtia. Taifuunin läpimitta on 900 kilometriä. Kaakkois-Aasian maat yrittävät parhaansa varautuakseen Magkhutin tuloon, Filippiinien jälkeen sen odotetaan iskevän Kaakkois-Kiinaan. Tilannetta pahentaa se, että aluetta lähestyy myös toinen taifuuni nimeltään Barijat. Filippiineillä taifuunin tieltä on evakuoitu tuhansia ihmisiä. Säätieteilijät varoittivat rannikkokyliin voivan tulla jopa kuusi metriä korkeita myrskyaaltoja. –Kun kaikkea verrataan, Mangkhut on suurempi, vahvempi ja vaarallisempi myrsky kuin Florence, sanoi uutiskanava CNN:n meteorologi Brandon Miller . Hänen mukaansa supertaifuunin koko ja voima on siksi suuri, että maalle osuessaan se aiheuttaa massiivista tuhoa. Miller kuitenkin muistuttaa, että Yhdysvaltain itärannikko on tiheämmin asuttu ja siellä on infrastruktuuria enemmän kuin Filippiinien pohjoisosissa, jonne Mangkhut osuu. Toisaalta amerikkalaiset asuintalot ja liikerakennukset on rakennettu kestävämmiksi kuin monien köyhien filippiiniläisten talot, siksi Filippiineille odotetaan suurta tuhoa varsinkin ihmishengissä mitaten. Yhtä voimakas kuin supertaifuuni Haiyan Mangkhut on voimistumassa yhtä vahvaksi kuin supertaifuuni Haiyan, jonka jäljiltä vuonna 2013 Filippiineiltä löytyi 6 300 kuollutta. Taifuuni on kerännyt voimia sen jälkeen, kun se iski Yhdysvaltain hallinnassa oleville Guamin saarelle ja Mariaanien saaristoon maanantaina. Siellä se kaatoi puita ja sähkölinjoja sekä jätti satoja kodittomiksi. Viimeksi Filippiinien pohjoiselle Luzonin saarelle iski lokakuussa 2016 supertaifuuni Haima, joka tuhosi täysin 14 000 kotia ja osittain 50 000. Luzon on Filippiinien suurin ja väkirikkain saari. Filippiinien Punaisen Ristin mukaan Mangkhutin reitillä asuu noin 10 miljoonaa ihmistä. Osa heistä on jo nyt tilapäisissä asumuksissa heinä-elokuussa olleiden rankkojen monsuunisateiden jälkeen. Taifuunin reitillä asuu 36,7 miljoonaa ihmistä Koko Kaakkois-Aasiassa taifuunin tielle lasketaan osuvan 36,7 miljoonaa ihmistä. Luzon on Filippiinien viljavinta aluetta, ja taifuunin pelätään tuhoavan ison osan juuri tulossa olevista maissi- ja riisisadoista. Mangkhutin lasketaan aiheuttavan sadoille tuhoa yli 200 miljoonan dollarin edestä. Filippiineille osuu vuosittain noin 20 trooppista myrskyä. Vuoden 2013 Haiyan-taifuunin myrskytuulten nopeus oli jopa 315 kilometriä tunnissa. Manghutin reitillä ovat myös Taiwanin eteläosa sekä Hongkong ja Macao. Taifuunin ennakoidaan olevan yksi voimakkaimmista, joka on osunut Hongkongiin 60 vuoden aikana. Hongkongissa on taifuunin varalta avattu 48 tilapäissuojaa ihmisille. Joidenkin saarten asukkaita on siellä kehotettu siirtymään turvallisemmille alueille.