Venäjällä vangittuna olevan Wall Street Journal -lehden toimittajan tutkintavankeutta pidennettiin kuukausilla

Evan Gershkovichia epäillään Venäjällä vakoilusta.

Venäjällä vangittuna olevan Wall Street Journal -lehden toimittajan Evan Gershkovichin tutkintavankeutta pidennetään elokuun 30. päivään saakka, kertoivat venäläiset uutistoimistot tiistaina.

Amerikkalaisen Gershkovichin tutkintavankeuden jatkamista pyysivät Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n tutkijat.

Toimittaja otettiin kiinni maaliskuussa epäiltynä vakoilusta. Hän on kiistänyt epäilyt. Gershkovichia uhkaa jopa 20 vuoden tuomio, jos hänet todetaan syylliseksi.

Huhtikuussa oikeus käsitteli Gershkovichin valitusta tutkintavankeudesta. Tuomioistuin päätti tuolloinkin pitää päätöksen tutkintavankeudesta ennallaan eikä päästänyt toimittajaa vapaaksi takuita vastaan.

Kyseessä on ensimmäinen kerta sitten Neuvostoliiton hajoamisen, kun yhdysvaltalaista toimittajaa syytetään vakoilusta Venäjällä.

Yhdysvaltain Venäjän-suurlähettiläs Lynne Tracy vieraili Gershkovichin luona Lefortovon vankilassa Moskovassa viime kuun puolivälissä ja sanoi toimittajan voivan hyvin. Sen jälkeen Venäjä ei ole sallinut vierailuja.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut