Ainakin kymmenen ihmistä kuoli ja yhdeksän haavoittui, kun aseistetut miehet avasivat tulen rallikilpailun osallistujia kohti Ensenadassa Meksikon pohjoisosassa lähellä Yhdysvaltain rajaa, kertoivat viranomaiset sunnuntaina.
Kilpa-autoilijat olivat lauantaina pysäköineet autonsa valtatien varteen, kun paikalle saapui avolavapakettiautolla ryhmä miehiä ja alkoi tulittaa heitä. Baja Californian osavaltion, jossa Ensenada sijaitsee, viranomaiset ilmoittivat perustavansa erikoisryhmän tapauksen tutkimista varten.
Baja California kuuluu huumeväkivallan pahasti riivaamiin Meksikon osavaltioihin. Huhtikuun loppuun mennessä osavaltiossa oli tehty jo 721 murhaa.
Meksikossa on kuollut liki 400 000 ihmistä ja kymmeniä tuhansia on kadonnut sen jälkeen, kun hallitus aloitti kiistellyn huumeiden vastaisen kampanjansa yhdessä maan armeijan ja Yhdysvaltojen kanssa vuonna 2006.