USA:n ulkoministeri Blinken vierailee Ruotsissa suuren ilmasota­harjoituksen aikaan

Suomen ulkoministeriö ei kommentoi, saapuuko Blinken myös Suomeen.

Yhdysvaltojen ulkoministeri Antony Blinken vierailee Ruotsissa toukokuun lopulla.

STT

Yhdysvaltojen ulkoministeri Antony Blinken vierailee suuren ilmasotaharjoituksen aikaan Ruotsissa.

Ruotsin Luulajassa järjestetään toukokuun 30. ja 31. päivä EU:n ja Yhdysvaltojen kauppa- ja teknologianeuvoston (TTC) kokous, johon Blinken osallistuu. Kokouksessa on Yhdysvalloista mukana myös kauppaministeri Gina Raimondo ja kauppaedustaja Katherine Tai. EU:ta edustavat komission varapuheenjohtajat Margrethe Vestager ja Valdis Dombrovskis.

Samoihin aikoihin Pohjois-Norjassa, Pohjois-Ruotsissa, Pohjois-Suomessa järjestetään Suomen, Ruotsin ja Norjan ilmavoimien yhdessä isännöimä Arctic Challenge -harjoitus. Se on yksi tämän vuoden suurimpia ilmasotaharjoituksia koko Euroopassa. Harjoituksen päätukikohtina toimivat Suomessa Pirkkala ja Rovaniemi, Ruotsissa Luulaja ja Norjassa Örlanti.

Toistaiseksi ei ole tietoa, tutustuuko Blinken Ruotsin-vierailunsa aikana mahdollisesti jollain tavalla myös sotaharjoitukseen. STT ei ole myöskään saanut vahvistusta, onko Blinken tulossa samassa yhteydessä käymään Suomessa. Suomen ulkoministeriö ei vahvista tietoa eikä kommentoi asiaa.

Arctic Challenge -harjoitukseen osallistuu noin 3 000 sotilasta ja noin 150 ilma-alusta yhteensä 14 eri maan asevoimista. Mukana ovat muun muassa Britannia, Kanada Ranska, Saksa ja Yhdysvallat.

Nato osallistuu harjoitukseen Awacs-johtokeskuskoneilla.

Norjan puolustusministeriön mukaan tämänkertainen Arctic Challenge -harjoitus on myös ensimmäinen iso eurooppalainen F-35-hävittäjien harjoitus. Viidennen sukupolven F-35-häivehävittäjiä osallistuu harjoitukseen niin Norjasta, Britanniasta, Hollannista, Italiasta kuin Yhdysvalloista.

Suomen hallitus päätti loppuvuonna 2021 tilata Suomen ilmavoimille 64 F-35-hävittäjää. Hornet-hävittäjien seuraajat toimittaa yhdysvaltalainen Lockheed Martin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut