STT
Tanskan Moskovan-suurlähetystölle kuuluva pankkikortti on ollut suljettuna viime vuoden kesästä lähtien. Tanskan ulkoministeriö kertoo asiasta tanskalaiselle uutistoimisto Ritzaulle.
”Suurlähetystöön on kesästä lähtien kohdistunut Venäjän viranomaisten merkittäviä rajoituksia, jotka ovat haitanneet suurlähetystön pankkitapahtumia”, Tanskan ulkoministeriö kertoo kirjallisessa lausunnossaan.
Ministeriön mukaan Tanskan Moskovan-suurlähetystö on joutunut jo pitkään maksamaan laskuja ja työntekijöiden palkkoja käteisellä.
Keskiviikkona kerrottiin, että Venäjä on jäädyttänyt Suomen edustustojen pankkitilit Venäjällä. Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) kertoi keskiviikkona, että Suomi sai tiedon tilien jäädyttämisestä 27. huhtikuuta.
Lue lisää: Venäjä on jäädyttänyt Suomen edustustojen pankkitilit – Suomi antoi asiasta nootin
Suomella on Venäjällä suurlähetystö Moskovassa ja pääkonsulaatti Pietarissa. Niiden pankkitilejä ei voi tällä hetkellä käyttää. Suomi on antanut asiasta nootin Venäjälle toukokuun alussa.
Venäjältä ei ole saatu virallista selvitystä siitä, miksi Suomen edustustojen tilit on jäädytetty. Haaviston mielestä vaikuttaa siltä, että tilien jäädyttämisessä on mukana kiusantekoa.
Suomen edustustot jatkavat toimintaansa käteisvarantojen turvin.
Venäjä: kyse reagoinnista
Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov sanoo Helsingin Sanomille, että Suomen edustustojen tilien jäädyttämisessä on kyse Venäjän reagoinnista eikä Venäjän aloitteellisuudesta.
”Reagoimme siihen tilanteeseen, jonka joukko kollektiivisen lännen maita – meidän harmiksemme Suomi mukaan lukien – ovat luoneet. Olemme aina sanoneet, että emme voi jättää vastaamatta epäystävällisiin toimiin.”
HS kysyi tilien jäädyttämisestä Peskovin päivittäisessä etätiedotustilaisuudessa torstaina. Helsingin Sanomien kysymykseen Suomen antamasta nootista Peskov vastasi näin: ”Vastaamme noottiin toistamalla, että vastavuoroisuuden periaate ja periaate riittävästä vastauksesta epäystävällisiin toimiin hallitsevat edelleen suhteitamme.”
Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Marija Zaharova vahvisti keskiviikkona tiedotustilaisuudessa, että Venäjä on asettanut rajoituksia Suomen edustustojen tilien käytölle. Zaharovan mukaan kyse on Venäjän vastatoimesta.
Ei vastaavia vaikeuksia
Presidentti Sauli Niinistön mukaan Suomen edustustojen tilien jäädyttäminen on Venäjältä ylimitoitettu toimi. Niinistö kommentoi asiaa STT:lle Euroopan neuvoston huippukokouksessa Islannissa keskiviikkona.
”Venäläinen väitehän on, että tämä on vastavuoroinen toimenpide. Tämä kuitenkin ylittää huomattavasti ne rajoitukset, joita Suomessa on ollut käytäntönä Venäjän Helsingin-lähetystön rahaliikenteen rajoittamisessa. Joten tämä on ylimittainen vastaus siihen”, Niinistö sanoi.
Ruotsalaisen uutistoimisto TT:n mukaan Ruotsi ei ole kärsinyt samanlaisista vaikeuksista kuin Suomi. ”Juuri nyt tämä ei vaikuta Ruotsiin”, sanoi Ruotsin ulkoministeri Tobias Billström TT:lle Islannissa keskiviikkona.
Norjan ulkoministeriöstä kerrottiin norjalaiselle uutistoimisto NTB:lle, ettei Norjan suurlähetystön tilejä ole jäädytetty.