Saudi-Arabia ja Syyria solmivat jälleen diplomaattiset suhteet

Sopu Saudi-Arabian ja Iranin välillä petasi Syyrian al-Assadin salonkikelpoistamista.

Saudi-Arabia on ilmoittanut diplomaattiensa aloittavan jälleen työskentelyn Syyriassa jälkimmäisen sisällissodasta johtuneen pitkän katkon päätteeksi. Syyria on vahvistanut suhteiden palauttamisen ja syyrialaisdiplomaattien paluun Saudi-Arabiaan.

Sunnalaisen muslimimaailman suurvaltaa johtavat saudit tukivat pitkään Syyrian sisällissodassa maan itsevaltaista johtajaa Bashar al-Assadia vastaan taistellutta oppositiota. Shiialainen Iran taas tuki al-Assadin hallintoa.

Kansainvälisen erakon asemassa vuonna 2011 alkaneen sisällissodan alusta lähtien ollut Syyria on viime aikoina palannut hiljalleen salonkikelpoiseksi. Maa palasi kaksi päivää aiemmin Arabiliiton jäseneksi. Saudi-Arabia isännöi Arabiliiton seuraavaa kokousta 19. toukokuuta.

Ovi kansainväliseen yhteisöön aukesi Syyrialle toden teolla maaliskuussa, kun Saudi-Arabia ja Iran ilmoittivat suhteidensa normalisoimisesta vuosikymmenten vihamielisyyksien jälkeen.

Lähi-idän geopolitiikkaa mullistava sopimus oli New York Timesin mukaan käänteentekevä myös siksi, ettei Yhdysvalloilla ollut mitään roolia sen syntymisessä, vaan välittäjämaana toimi Kiina.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut