Serbiassa maata järisyttäneet kaksi peräkkäistä joukkoampumista saivat ihmiset maanantaina kaduille. Maan pääkaupungissa Belgradissa kymmenettuhannet vaativat eri päättäjien eroa sekä mediaväkivallan rajoittamista.
Viime viikon kahdessa joukkoampumisessa kuoli yhteensä 17 ihmistä alle kahden vuorokauden sisällä. Yhdeksän uhria surmattiin belgradilaisessa peruskoulussa.
”Vaadimme välitöntä loppua väkivallan levittämiselle mediassa ja julkisissa tiloissa, sekä vastuunkantoa viranomaisilta, joiden toimet ovat jo pitkään olleet riittämättömiä”, sanoi vasemmistolainen poliittinen järjestö NDB lausunnossa.
Myös pohjoisessa Novi Sadin kaupungissa tuhannet osoittivat mieltänsä. Mielenosoittajat ovat vaatineet muun muassa sisäministerin ja tiedusteluviraston johtajan eroilmoituksia.
Serbian presidentti Aleksandar Vucic suhtautui mielenosoituksiin vähättelevästi haastattelussa, jossa hän kutsui niitä poliittiseksi tempaukseksi.
Viime viikon ampumisten jälkeen Vucic vannoi riisuvansa Serbian aseista laajalla hankkeella, jossa viranomaiset puuttuisivat sekä laillisten että laittomien aseiden määrään.
Serbiassa on Montenegron ohella suhteellisesti eniten siviilien omistamia aseita koko Euroopassa. Small Arms Survey -tutkimushankkeen vuonna 2018 julkistaman raportin mukaan Serbiassa oli hieman yli 39 ampuma-asetta sataa ihmistä kohden. Suomen luku oli runsaat 32.
Serbian ja Montenegron väestöt ovat myös maailmanlaajuisesti raskaimmin aseistautuneiden joukossa, sillä edellä ovat vain Jemen (52,8) ja Yhdysvallat (120,5), jossa aseita on viidennes enemmän kuin ihmisiä. Suomi oli globaalissa vertailussa sijalla 8.