Serbian pääkaupungissa Belgradissa kahdeksan oppilasta ja yksi vartija kuoli keskiviikkona tapahtuneessa kouluampumisessa, maan sisäministeriö kertoi.
Ampumisessa haavoittui lisäksi seitsemän ihmistä. Sisäministeriön mukaan haavoittuneista kuusi oli lapsia ja yksi oli koulun opettaja.
Ampuminen tapahtui hieman ennen aamuyhdeksää belgradilaisessa alakoulussa. Poliisi otti teosta epäiltynä kiinni seitsemäsluokkalaisen oppilaan. Tämän epäillään tuoneen isänsä aseen kouluun.
Viranomaisten mukaan koulun vartija onnistui todennäköisesti estämään useampia kuolemia asettamalla itsensä ampujan ja muiden oppilaiden väliin.
”Epäilty suunnitteli ampumista kuukauden ja teki luettelon lapsista, jotka aikoi tappaa”, kertoi Belgradin poliisipäällikkö Veselin Milic lehdistötilaisuudessa.
Kouluampumiset ovat Serbiassa erittäin harvinaisia.