Sudanissa osapuolet sopivat uudesta tulitauosta – aiempi ei taaskaan pitänyt

Venäjä kertoi evakuoivansa Sudanista noin 200 venäläistä sekä sille läheisten maiden kansalaista.

Savua rakennusten yllä pääkaupunki Khartumissa maanantaina.

| Päivitetty

Sudanissa taistelevat osapuolet sopivat tiistai-iltana uudesta tulitauosta. Sudanin hallituksen mukaan uuden, viikon kestävän tulitauon on määrä alkaa torstaina eli jatkua ensi torstaihin asti.

Tähän mennessä aiemmin sovitut tulitauot ovat rauenneet melkein alkuunsa. Myös tiistaina taistelut maan armeijan ja sitä vastaan taistelevien RSF-joukkojen välillä jatkuivat tulitauosta huolimatta.

YK:n mukaan Sudanista on konfliktin aikana paennut jo noin 100 000 ihmistä, kertoi BBC. Lisäksi Sudanissa on taisteluiden vuoksi jo yli 330 000 maansisäistä pakolaista, Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM kertoi.

Lukuisat valtiot, myös Suomi, ovat evakuoineet omia kansalaisiaan Sudanista.

Ulkomaalaisten evakuoinnit ovat jatkuneet

Tiistaina myös Venäjä ilmoitti evakuoivansa Sudanista runsaat 200 ihmistä armeijan lentokoneilla.

Venäjän puolustusministeriön mukaan evakuoitavien joukossa oli diplomaatteja, sotilashenkilöstöä ja Venäjän kansalaisia.

Ministeriön mukaan evakuoitavina on myös entiseen Neuvostoliittoon kuuluneiden maiden ja muiden Venäjältä apua pyytäneiden ystävällismielisten maiden kansalaisia.

Lisäksi Pakistan ilmoitti tiistaina saattaneensa päätökseen yli tuhannen kansalaisensa evakuoinnin maasta.

Useat pakistanilaiset ovat työskennelleet Sudanissa esimerkiksi insinööreinä, putkiasentajina, mekaanikkoina ja pienyrittäjinä. Suurin osa heistä evakuoitiin satamakaupunki Port Sudanista meriteitse Saudi-Arabian Jeddaan, josta he ovat jatkaneet matkaansa Pakistaniin.

Maassa evakuointia odotti tiistaina muun muassa yhä ainakin noin 3 000 Nigerian kansalaista.

Terveydenhuoltojärjestelmä ajautumassa katastrofiin

Sudanin terveysministeriön mukaan yli 500 ihmistä on saanut surmansa taisteluissa ja liki 5 000 on haavoittunut. Todellisten lukujen arvellaan kuitenkin olevan paljon tätä korkeammat.

YK varoitti maanantaina, että Sudanin jo valmiiksi heikko terveydenhuoltojärjestelmä on vaarassa ajautua katastrofiin maassa kolmatta viikkoa riehuvien taisteluiden vuoksi.

Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan käytössä on enää alle viidesosa pääkaupungin Khartumin sairaaloista. Lisäksi erikoistuneesta henkilöstöstä, kuten kirurgisiin toimenpiteisiin tarvittavista hoitajista ja lääkäreistä, on huutava pula.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut