Sudanin taistelut jatkuvat kolmatta viikkoa, ex-pääministeri varoitti sisällissodasta

YK:n ruokaohjelman mukaan maata uhkaa myös nälänhätä.

Taistelut jatkuivat Khartumissa perjantaina.

| Päivitetty

Raskaat taistelut Sudanin armeijan joukkojen ja niitä vastustavien puolisotilaallisten RSF-joukkojen välillä ovat sunnuntaina raivonneet jo kolmatta viikkoa. Maan entinen pääministeri Abdalla Hamdok varoitti tilanteen olevan riistäytymässä painajaismaiseksi sisällissodaksi.

”Erittäin raskaita taisteluita on käyty aamusta alkaen kotikadullani”, kertoi maan pääkaupungin Khartumin eteläosan asukas puhelimitse uutistoimisto AFP:lle.

Yhteenottoja on ollut niin ikään lähellä armeijan päämajaa Khartumin keskustassa samaan aikaan kun armeijan hävittäjät jatkoivat ilmaiskuja Khartumin lähellä Niilin vastakkaisella rannalla sijaitsevaan Omdurmaniin.

Taistelut ovat saaneet aikaan akuutin ruokapulan, ja miljoonien asukkaiden arvellaan kärsivän peruselintarvikkeiden puutteesta. YK:n alainen Maailman ruokaohjelma WFP varoitti nälänhädän uhkaavan miljoonia ihmisiä maassa, jossa noin 15 miljoonaa ihmistä on jo muutenkin jatkuvan ruoka-avun varassa.

Taisteluissa tiedetään varmuudella kuolleen pitkälti yli 500 ihmistä ja haavoittuneen noin 4 600. Sudanin terveysministeriön ilmoittamat luvut ovat kuitenkin todennäköisesti aivan liian pieniä, koska valtaosaa sairaaloista ei voida käyttää.

Sunnuntaina Sudaniin laskeutui ensimmäinen Kansainvälisen Punaisen ristin avustuslento. Järjestön mukaan koneessa oli muun muassa lääkintävälineistöä Sudanin sairaaloihin ja Sudanin Punaisen puolikuun vapaaehtoisia.

Taisteluja käydään terveysministeriön mukaan kahdessatoista Sudanin kahdeksastatoista osavaltiosta.

Sudanin taistelut alkoivat huhtikuun puolivälissä, kun armeijan komentajan Abdel Fattah al-Burhanin ja hänen varamiehensä, kenraali Mohamed Hamdan Daglon pitkään jatkuneet erimielisyydet Daglon komentamien RSF-joukkojen sulauttamisesta Sudanin armeijaan kärjistyivät avoimeksi yhteenotoksi.

Lue lisää: Sudanin tulitauko jälleen repeytymässä riekaleiksi, taistelut jatkuvat

”Painajaismainen sota”

Sudanin ex-pääministeri Abdalla Hamdokin mukaan taistelut Sudanissa voivat kärjistyä yhdeksi maailman pahimmista sisällissodista, jos niitä ei pysäytetä ajoissa.

Hamdokin mukaan kukaan ei selviä taisteluista voittajana.

”Siksi niiden täytyy loppua”, hän kiteytti.

Hamdok kuvailee tämänhetkistä konfliktia järjettömäksi ja mahdollista sisällissotaa painajaiseksi, jolla olisi vakavia seurauksia. Ex-pääministerin mukaan Syyrian, Jemenin ja Libyan sodat kalpenevat Sudanin rinnalla, jos sisällissota syttyy.

Hamdok toimi Sudanin siirtymäajan hallinnon pääministerinä siihen saakka, kun hänet syöstiin vallasta ja otettiin kiinni vallankaappauksen yhteydessä. Hänet palautettiin myöhemmin tehtäväänsä, mutta hän erosi tammikuussa.

Britannia: Sudanista evakuoitu liki 1 900 ihmistä

Lukuisat valtiot, myös Suomi, ovat evakuoineet omia kansalaisiaan Sudanista.

Britannia ilmoitti lauantaina, että Sudanista on evakuoitu liki 1 900 ihmistä yhteensä 21 lennolla. Valtaosa näistä on ollut Britannian kansalaisia ja heidän läheisiään.

Britannian ulkoasiainvaliokunnan edustaja Alicia Kearns sanoi kuitenkin aiemmin, että Sudanin asevoimien edustajat ovat estäneet lukuisten brittien pääsyn viimeisille Sudanista lähteville evakuointilennoille.

”Olen saanut joitakin viestejä, joiden mukaan Sudanin asevoimat on estänyt ihmisiä kulkemasta Khartumin läpi päästäkseen lentokentälle. Mielestäni meidän on tutkittava asiaa”, Kearns sanoi brittilehti Observerille.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut