Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on ilmoittanut hakevansa jatkokautta vuoden 2024 presidentinvaaleissa. Biden kertoi kampanjasivuilleen lisätyllä videolla pyrkivänsä demokraattien presidenttiehdokkaaksi.
Presidentti ilmoitti jatkohaluistaan aikaisin tiistaiaamuna paikallista aikaa.
”Jokaisella sukupolvella on hetki, jolloin heidän on täytynyt puolustaa demokratiaa. Puolustaa perusvapauksiaan. Uskon, että tämä on meidän (hetkemme). Siksi olen uudelleen ehdolla Yhdysvaltain presidentiksi. Liity meihin. Tehdään työ loppuun”, Biden kirjoitti ilmoituksen yhteydessä Twitterissä.
Lue lisää: Yhdysvallat valinnee taas kahden ääripään välillä – ja sillä on merkitystä Suomelle
Myös videolla Biden puhuu vapaudesta ja demokratiasta. Videolla näkyy kuvia vuoden 2021 mellakoista, kun Yhdysvaltain silloisen presidentin Donald Trumpin tukijat tunkeutuivat Capitolilla kongressitaloon päättäjien valmistautuessa vahvistamaan Bidenin vaalivoiton.
”Vapaus – henkilökohtainen vapaus – on olennaista sille, keitä olemme amerikkalaisina”, Biden sanoo kolmen minuutin videollaan.
Biden varoittaa videolla myös MAGA-kannattajista, viitaten Trumpin make America great again -sloganiin. Presidentin mukaan nämä kannattajat haluavat päättää, millaisia terveydenhoitopäätöksiä naiset voivat tehdä heitä itseään koskien, kieltää kirjoja ja kertoa, ketä saa rakastaa.
Vuoden 2024 presidentinvaaleista saattaa tulla Bidenin ja Trumpin uusintaottelu, sillä myös vuosina 2017–2021 maan presidenttinä toiminut Trump on ilmoittanut haluavansa ehdolle seuraavissa vaaleissa.
Varapresidentti Kamala Harris hakee jatkokautta Bidenin kanssa.
Biden on nyt 80-vuotiaana maan historian vanhin istuva presidentti. Jos Biden valitaan, hän olisi 86-vuotias toisen kautensa lopussa.
Nyt 80-vuotias presidentti on jo kuukausia vihjaillut ehdolle asettumisestaan. Viime viikolla yhdysvaltalaismediat kertoivat Bidenin todennäköisesti ilmoittavan tänään jatkoaikeistaan.
Republikaanien kansallinen komitea julkaisi lausunnon heti Bidenin ilmoituksen jälkeen. Puheenjohtaja Ronna McDaniel sanoi, että Biden on menettänyt todellisuudentajunsa.