Jemenissä ainakin 85 ihmistä tukehtui tai tallautui kuoliaaksi väentungoksessa maan pääkaupungissa Sanaassa torstaina, kertoivat kaupunkia hallitsevat huthikapinalliset. Loukkaantuneita on pitkälle yli 300.
Kapinallisten mukaan ihmiset olivat pakkautuneet koulurakennukseen johtavalle kapealle kujalle saadakseen heille luvatun 5 000 Jemenin rialin (vajaan 7,3 euron) suuruisen hyväntekeväisyyslahjan.
Kapinallisten ylimmän vallankumousneuvoston edustajan Mohamed Ali al-Huthin mukaan murhenäytelmän syynä oli se, että paikalle oli tullut liikaa väkeä. Silminnäkijöiden kertomusten mukaan väkijoukko meni paniikkiin, kun sisään ryntääviä ihmisiä hillitsemään pyrkivät alkoivat ampua ilmaan.
Kuolleiden joukossa on naisia ja lapsia.
Tragedia tapahtui vain päiviä ennen id al-fitr -juhlaa, joka merkitsee muslimien pyhän kuukauden, ramadanin, sekä paastonajan loppua.
Huthihallinnon mukaan onnettomuutta tutkimaan on perustettu komitea ja ainakin kolme ihmistä on otettu kiinni. Kapinallisten aikaisemmin kertomien tietojen mukaan rahaa jakoi muutama paikallinen kauppias.
Kahdeksan vuoden kurjuus
Jemen on maailman köyhimpiä maita, ja yli kahdeksan vuotta jatkunut sisällissota on YK:n mukaan saanut aikaan maailman pahimpiin kuuluvan inhimillisen katastrofin.
Sisällissota sai alkunsa vuonna 2014, kun Iranin tukemat huthikapinalliset valloittivat Sanaan. Saudi-Arabian johtaman koalition joukot tulivat seuraavana vuonna hallituksen tueksi.
YK:n avustuksella Jemeniin neuvoteltiin viime vuonna puolen vuoden tulitauko, joka päättyi lokakuussa. Taistelut eivät kuitenkaan ole tulitauon päätymisen jälkeenkään palanneet yhtä kiivaina kuin aikaisemmin.
Sisällissodassa on kuollut satojatuhansia ihmisiä ja kaksi kolmannesta maan asukkaista tarvitsee kuluvana vuonna humanitaarista apua, arvio YK.