EU:n humanitaarisen avun paikallisosaston johtajaa on ammuttu Sudanissa, kertoo yhdysvaltalaislehti New York Times.
Kyseessä on lehden mukaan belgialainen Wim Fransen, joka on Euroopan komission alaisen humanitaarisen avun jaoston ECHO:n paikallisen toimiston johtaja.
Lehden haastattelemien lähteiden mukaan Fransen katosi sunnuntaina maan pääkaupungissa Khartumissa. Fransenin kollegat löysivät hänet tiistaina.
Fransenin kerrotaan olevan vakavasti haavoittunut, mutta hän ei ole hengenvaarassa.
Taistelut jatkuvat
Taistelut jatkuivat tiistaina Sudanissa maan asevoimien ja puolisotilaallisten RSF-joukkojen välillä.
RSF-joukot kertoivat osapuolten sopineen tiistai-iltana alkavasta vuorokauden mittaisesta tulitauosta, mutta tiedot maan asevoimien johdon suostumuksesta tulitauolle olivat ristiriitaisia, kertoo New York Times.
Mahdollisen tulitauon alkamisajankohta oli kello kuudelta paikallista aikaa. Tulitauon tarkoituksena on auttaa taistelujen keskelle jääneitä siviilejä saamaan vettä, ruokaa ja sairaalahoitoa.
Hetkeä tulitauon alkamisajankohdan jälkeen maan pääkaupunki Khartumissa kuului New York Timesin ja al-Jazeeran mukaan edelleen räjähdyksiä.
Sudanissa valtaa pitävän Abdel Fattah al-Burhanin johtamat maan asevoimat sekä Mohamed Hamdan "Hemeti" Daglon komentamat puolisotilaalliset RSF-joukot. RSF nousi janjaweed-taistelijoiden keskuudesta. Janjaweedit surmasivat aikoinaan Darfurin alueella kymmeniätuhansia ihmisiä.
YK:n tietojen mukaan taisteluiden seurauksena on kuollut ainakin noin 200 ihmistä ja ainakin toistatuhatta on haavoittunut.
EU:n Sudanin-lähettilään kimppuun käyty
Euroopan unionin Sudanin-lähettilään kimppuun käytiin hänen kodissaan Khartumissa, EU:n ulkoasioiden korkea edustaja Josep Borrell kertoi myöhään maanantaina Twitterissä.
”Tämä on (diplomaattisia suhteita koskevan) Wienin yleissopimuksen räikeä rikkomus. Diplomaattisten tilojen ja henkilöstön turvallisuus on Sudanin viranomaisten keskeinen velvoite, josta on säädetty kansainvälisessä oikeudessa”, Borrell kirjoitti.
Borrell ei kommentoinut EU:n Sudanin-lähettiläänä työskentelevän irlantilaisdiplomaatti Aidan O'Haran mahdollista loukkaantumista tarkemmin, mutta EU:n tiedottaja Nabila Massrali kertoi AFP:lle lähettilään olevan kunnossa.
Massralin mukaan EU:n diplomaattista henkilökuntaa Sudanissa ei ole evakuoitu maasta, mutta näiden turvatoimia arvioidaan uudelleen.
Sudanissa viikonloppuna puhjenneissa taisteluissa on riski laajeta sisällissodaksi, arvioi STT:lle Tiina Kukkamaa-Bah, rauhanvälitysjärjestö CMI:n Saharan eteläpuolisen Afrikan tiimin päällikkö.
Taisteluita keskellä Khartumia
Taisteluita käydään keskellä pääkaupunki Khartumin asuinalueita, jossa siviilikansalaiset ovat joutuneet sijaiskärsijöiksi, Kukkamaa-Bah kuvaili STT:lle.
”Tilanne on siellä nyt erittäin vaarallinen.”
Taisteluita on käyty myös muualla kuin pääkaupungissa. Maanantai-iltapäivään mennessä ainakin sadan siviilin oli kerrottu kuolleen. YK:n pääsihteeri Antonio Guterres vaati maanantaina Sudaniin välitöntä tulitaukoa.
G7-maat vaativat loppua taisteluille
Japanin Karuizawassa kokoontuvien maailman suurimpien talousmahtien G7-maiden ministerit vaativat Sudanin taisteluiden osapuolia lopettamaan vihamielisyydet välittömästi ja palaamaan neuvottelupöytiin.
Sudanin leimahtanut väkivalta pakotti tapahtuman puheenaiheeksi G7-kokouksessa, jolla on jo ennestään monta rautaa tulessa. Pääaiheita kokouksessa ovat Ukrainan sota ja Japanille läheisempi Taiwaninsalmen kiristynyt tilanne.
G7-maiden lausunnon mukaan taistelut uhkaavat sudanilaisia siviilejä ja heikentävät mahdollisuuksia palauttaa demokraattinen hallinto Sudaniin. Yhdysvaltojen ulkoministeri Antony Blinken on puhunut molempien osapuolien johtajille tulitauon puolesta.