Ranskalainen äärioikeistovaikuttaja Jean-Marie Le Pen sairaalahoidossa

Lievän sydänkohtauksen saaneen 94-vuotiaan Le Penin perhe ja ystävät ovat huolissaan mutta suhtautuvat tilanteeseen tyyneydellä.

Jean-Marie Le Pen tiedotustilaisuudessa elokuussa 2015.

Ranskalainen äärioikeistovaikuttaja Jean-Marie Le Pen on viety lauantaina Pariisin alueella sairaalahoitoon lieväksi kuvaillun sydänkohtauksen vuoksi. Asian on vahvistanut 94-vuotiaan Le Penin neuvonantaja Lorrain de Saint Affrique.

Hänen mukaansa Le Penin perhe ja ystävät ovat huolissaan mutta suhtautuvat tilanteeseen tyyneydellä. Le Pen itse on tajuissaan.

Le Pen oli 1970-luvulla mukana perustamassa äärioikeistolaista Kansallinen rintama -puoluetta. Hän on myös Ranskassa laitaoikeiston oppositiota nykyisellään johtavan Marine Le Penin isä.

Vanhempi Le Pen on kärsinyt viime vuosina useista terveysongelmista. Esimerkiksi viime vuoden helmikuussa hän joutui sairaalahoitoon pieneksi kuvaillun aivohalvauksen vuoksi.

Jean-Marie Le Pen on ollut ehdolla Ranskan presidentiksi viisi kertaa. Vuonna 2002 hän ylsi toiselle kierrokselle vaaleissa, joissa voiton vei Jacques Chirac.

Le Pen oli Ranskan silloisen historian nuorin kansanedustaja, kun hänet valittiin parlamenttiin vuonna 1956.

Oma tytär potki Le Penin puolueesta

Le Penin poliittinen onni on vaihdellut huomattavasti aikojen saatossa. Anteeksipyytelemättömän rasisminsa myötä Tasavallan paholainen -liikanimen saanut Le Pen on kuitenkin yhdessä vaiheessa ylpeillyt äärioikeiston nousun Euroopassa olevan osoitus siitä, että hänen ajatuksensa olivat päätyneet valtavirtaan.

Vuosikymmenet maahanmuuttovastaisuutta lietsoneen Le Penin oma tytär on pyrkinyt sittemmin jokseenkin puhdistamaan isänsä perustaman puolueen mainetta. Nuorempi Le Pen myös potki isänsä puolueesta vuonna 2015 sen jälkeen, kun tämä oli kuvaillut holokaustin olleen vain historiallinen yksityiskohta.

Tämän jälkeen puolue on vaihtanut nimeä ja edennyt merkittävästi sekä Ranskan että Euroopan politiikassa Kansallisena liittoumana.

Myöhempinäkään vuosinaan Jean-Marie Le Pen ei ole ilmaissut katuneensa aiempia kiistanalaisia näkemyksiään tai puheitaan.

”Olin sitoutunut taistelija, uskollinen aatteelleni. Valitettava aate, mutta en kadu sitä”, hän sanoi AFP:lle huhtikuussa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut