Yhdysvaltojen Louisvillen joukkoampumisessa viides kuolonuhri

Ampumisessa haavoittui lisäksi kahdeksan ihmistä, joista kolme on kriittisessä tilassa.

Useita kuoli ja joutui sairaalaan ammuskelussa Yhdysvaltain Louisvillessä.

| Päivitetty

Maanantaina Yhdysvaltojen Kentuckyn osavaltion Louisvillessa tapahtuneessa joukkoampumisessa on kuollut viides uhri. Hän kuoli ampumisessa saamiinsa vammoihin, viranomaiset kertovat.

Louisvillen väliaikainen poliisipäällikkö Jacquelyn Gwinn-Villaroel kertoi, että ampumisessa haavoittui kahdeksan ihmistä, joista kolme on kriittisessä tilassa. Yksi heistä on poliisi.

Poliisi ampui 25-vuotiaan tekijän.

Poliisi oli saanut maanantaiaamuna paikallista aikaa tiedon, että Old National Bank -pankissa oli hyökkääjä.

Epäilty oli poliisin tietojen mukaan pankin työntekijä. CNN-uutiskanavan viranomaislähteen mukaan ampujan motiivi oli se, että hän oli kuullut saavansa potkut.

Yhdysvalloissa on noin 330 miljoonaa asukasta ja noin 400 miljoonaa asetta. Tappavia joukkoampumisia tapahtuu maassa jatkuvasti.

Gun Violence Archiven mukaan Louisvillen ampuminen oli tämän vuoden 146. joukkoampuminen. Sivusto luokittelee joukkoampumisiksi tapaukset, joissa kuolee tai haavoittuu vähintään neljä ihmistä. Mukaan ei lasketa ampujaa.

Yritykset kiristää aselakeja ovat vuosien ajan törmänneet republikaanien vastustukseen. Tilannetta ei ole ratkaissut sekään, että toistuvat ampumiset herättävät kansassa raivoa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut