Ranskassa on viime päivinä kohistu yhteisötaloudesta ja yhdistystoiminnasta vastaavan ministeri Marlene Schiappan esiintymisestä huhtikuun Playboy-lehdessä, jonka kuvat vuotivat julkisuuteen ennen lehden ilmestymistä.
Useat ranskalaisministerit, mukaan lukien pääministeri Elisabeth Borne, ovat kritisoineet kollegansa toimintaa.
Torstaina Ranskassa julkaistun lehden 12-sivuisessa haastattelussa Schiappa puolustaa naisten oikeutta esiintyä alasti niin halutessaan. Schiappa itse poseeraa lehdessä täysissä pukeissa.
”Jos jotkut (naiset) haluavat poseerata miestenlehdessä ja nauttivat siitä, minusta meidän ei tule syyllistää heitä”, ministeri sanoo.
Hän kertoo inspiroituneensa yhdysvaltalaisen mallin Pamela Andersonin puheista, kun tämä kertoi Playboyssa poseeraamisen olleen vapauttava teko.
”Kuten Miss Ranska. Jos he nauttivat kauneuskilpailun voittamisesta, on se hienoa myös minusta ja meidän pitäisi tukea heitä”, Schiappa jatkoi.
”Onko politiikka kiihottavaa?”
Juttu sisältää kysymyksiä kuten ”onko politiikka kiihottavaa?”, ja sukeltaa 40-vuotiaan ministerin historiaan eroottisten romaanien kirjoittajana. Käsittelyssä ovat myös hänen kirjoituksensa koskien esimerkiksi naisten orgasmia.
Pääasiassa jutussa keskitytään kuitenkin ministerin työhön naisten oikeuksien puolustajana presidentti Emmanuel Macronin hallituksessa. Schiappa on tehnyt työtä muun muassa perheväkivallan, katuhäirinnän ja seksuaalisen hyväksikäytön vähentämiseksi.
Osa hänen kollegoistaan on hämmästellyt haastattelun ajoitusta, kun maan hallitus on samaan aikaan poliittisen kriisin keskellä massojen vastustaessa eläkeikäuudistusta.