Ainakin neljä ihmistä on saanut surmansa lumivyöryissä Tromssassa Pohjois-Norjassa, kertoivat poliisi ja norjalaiset tiedotusvälineet perjantaina.
Karlsøyn kunnan alueella Reinøyassa kuoli vyöryn alle kaksi ihmistä, kertoi uutistoimisto NTB. Samalla vyöry vei mukanaan useita maatilan rakennuksia. VG-lehden mukaan alueella sijaitseva Grøtnesdalenin kylä evakuoidaan.
Yykeässä puolestaan kuoli yksi ihminen ja yksi loukkaantui. He kuuluivat viisihenkiseen italialaiseen turistiryhmään, jonka kolme muuta jäsentä saivat lieviä vammoja.
Myös Raisissa turistiryhmään kuulunut ihminen on VG:n mukaan kuollut lumivyöryssä.
Pelastustöitä vaikeutti perjantaina surkean sään lisäksi se, että vyöryt olivat tukkineet pahasti alueen teitä eivätkä pelastajat päässeet paikalle.
”Harvoin sanomme näin, mutta nyt ei ole epäilystäkään siitä, että pohjoisimmissa lääneissämme on parasta pysyä kotona. Nyt ei ole laskettelun aika”, evästi Punaisen Ristin edustaja Kjersti Løvik.