Ruotsalaisveljeksille mittavat vankeusrangaistukset vakoilusta Venäjän hyväksi

Tukholman käräjäoikeus on tuominnut ruotsalaisveljekset vankeuteen vakoilusta.

19.1. 12:16 | Päivitetty 19.1. 17:38

Vakoilusta Ruotsissa epäillyt veljekset ovat saaneet tuomion törkeästä vakoilusta, kertoo Tukholman käräjäoikeus.

Vanhempi veljeksistä, 42-vuotias Peyman Kia saa elinkautisen tuomion törkeästä vakoilusta ja salaisten tietojen väärinkäytöstä. Nuorempi veljeksistä, 35-vuotias Payam Kia saa yhdeksän vuoden tuomion niin ikään törkeästä vakoilusta ja salaisten tietojen väärinkäytöstä.

Tukholman käräjäoikeuden mukaan on kiistatonta, että veljekset ovat yksissä tuumin, suunnitelmallisesti ja luvatta hankkineet salaisia, Ruotsin turvallisuudelle vaarallisia tietoja, joita he ovat välittäneet Venäjän sotilastiedustelu GRU:lle.

Veljeksistä vanhempi työskenteli useissa Ruotsin keskeisissä turvallisuuselimissä, muun muassa turvallisuuspoliisi Säpossa.

Syytteiden mukaan rikokset ovat tapahtuneet noin kymmenen vuoden aikana ja jatkuneet aina veljesten viime vuonna tapahtuneeseen kiinniottoon saakka. Keski-Ruotsissa asuneet veljekset otettiin kiinni vuosi sitten marraskuussa.

Vanhemman veljen asianajajan mukaan hän aikoo valittaa tuomiostaan, kertoo Aftonbladet. Nuoremman veljen asianajaja taas totesi miehen olevan ”pettynyt tuomioon” ja kiistävän teon. Hän ei vielä kertonut, aikooko myös nuorempi veli valittaa tuomiostaan.

Osa tapahtumista jäi hämärän peittoon

Syytäjän keräämä todistusaineisto koostui muun muassa Säpon omasta tutkinnasta ja veljesten it-laitteisiin tehdyistä tutkinnoista.

Tutkinnassa miehen yksityiseltä tietokoneelta löydettiin jälkiä siitä, että tämä olisi käsitellyt salaisiksi määrättyjä asiakirjoja.

Nuoremman veljen usb-tikulta löytyi ”päiväkirjamerkintöjä”, jotka viittasivat tämän syyllisyyteen.

Käräjäoikeuden puheenjohtajan Måns Wigenin mukaan kaikkea todistusaineistoa ei saatu kerättyä kasaan. Todistusaineistoa saatiin kuitenkin tarpeeksi, jotta veljekset voitiin todeta syyllisiksi.

”Syyttäjän todistusaineisto on verrattavissa suureen palapeliin, joka koostuu muutamasta laajemmasta palasta ja suuresta joukosta pieniä palasia. On selvää, että käräjäoikeuden arvioinnin jälkeen osa palasista puuttuu, ja siksi emme ole saaneet muodostettua täyttä kokonaiskuvaa siitä, mitä tapahtui”, Wigen kuvasi lehdistötiedotteessa.

Esitutkintamateriaali: Pikkuveli googlasi, miten kadota Ruotsissa

STT:n Säpolta aiemmin tilaaman esitutkintamateriaalin perusteella poliisi uskoo, että vanhempi veli otti työpaikaltaan asiakirjoja, minkä jälkeen pikkuveli alkoi järjestellä niiden luovutusta eteenpäin. Pikkuveljeltä löydettyjen muistiinpanojen perusteella hän järjesti tietojen jättämisen wc-tiloihin, joista ne oli määrä noutaa niin, että veljekset ja luovuttaja eivät ole tekemissä keskenään.

Esitutkintamateriaalin mukaan nuorempi veljistä heitti myös hallussaan olleen kovalevyn roskikseen Uppsalan alueella sen jälkeen, kun hänen isoveljensä pidätettiin syksyllä 2021.

Kun häneltä kysyttiin kuulusteluissa, miksi hän toimi näin, vastasi mies, että hän ei halunnut poliisin pääsevän tutkimaan yksityisiä asioitaan. Hän kuitenkin kiisti, että tiedoissa olisi ollut mitään erityistä tai rikoksiin liittyvää.

Nuoremman veljen koneen Google-hauista löytyi myös poliisia kiinnostavia asioita. Sen jälkeen, kun hänen isoveljensä oli pidätetty, teki nuorempi veli Google-hakuja muun muassa hakusanoilla ”katoaminen Ruotsissa”, ”musiikki vankeudessa” ja ”kuinka kauan helikopteri voi lentää”.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut