Euroopan parlamentti äänesti Marc Angelin sen uudeksi varapuheen­johtajaksi

Demarimeppi Marc Angelin uskottiin jo ennalta voittavan, koska parlamentin ryhmillä on ollut sopimus vallanjaosta.

Luxemburgilainen sosiaalidemokraatti Marc Angel on EU-parlamentin uusi varapuheenjohtaja. Angelille taputettiin äänestyksen jälkeen keskiviikkona 18. tammikuuta.

18.1. 15:09

STT

Euroopan parlamentti on äänestänyt itselleen uuden varapuheenjohtajan korruptiotutkinnan kohteeksi joutuneen Eva Kailin tilalle. Tuore varapuheenjohtaja on luxemburgilainen sosiaalidemokraatti Marc Angel.

Angel äänestettiin varapuheenjohtajaksi 307 äänellä, kun tarvittava enemmistö oli 297 ääntä. Vastaehdokkaina olivat italialainen identiteetti ja demokratia -ryhmän Annalisa Tardino ja ranskalainen vihreiden Gwendoline Delbos-Corfield.

Angelin uskottiin kuitenkin jo ennalta voittavan, koska osalla parlamentin ryhmistä on ollut keskenään vallanjakoon liittyvä sopimus.

Varapuheenjohtajat ovat osa parlamentin puheenjohtajistoa. Sen tehtäviin kuuluu muun muassa laatia alustava ennakkoarvio parlamentin tuloista ja menoista sekä päättää hallinnollisista ja henkilöstöasioista.

Mittava korruptiovyyhti

Uuteen varapuheenjohtaja­äänestykseen johti mittava korruptiovyyhti, jossa muun muassa Qatarista epäillään tulleen mittavia lahjuksia useille poliittisesti vaikutusvaltaisille henkilöille.

Belgian poliisi teki joulukuussa ratsioita entisten ja nykyisten europarlamentaarikkojen sekä lobbareiden osoitteissa ja löysi tuolloin noin 1,5 miljoonaa euroa käteistä rahaa.

Media on kertonut poliisin havainneen Kailin isän pyrkineen poistumaan Sofitel-hotellista Brysselistä 750 000 euroa käteistä rahaa matkalaukussa. Sofitel on poliitikkojen suosiossa oleva hotelli Brysselin EU-korttelien kupeessa.

Lisäksi Kailin kotoa on löytynyt 150 000 euron edestä käteistä, ja myös hänen puolisonsa on jutussa epäiltynä. Muun muassa belgialaisen Le Soir -lehden mukaan puoliso on kertonut osallisuudestaan Marokkoon ja Qatariin liittyvään korruptioon.

Kaili erotettiin varapuheenjohtajan paikalta joulukuussa, ja hän on kiistänyt syyllistyneensä laittomuuksiin.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut