Emerituspaavi Benedictus on hyvin sairas – Lähde AFP:lle: Elin­toiminnot ovat pettämässä

Vatikaanilaislähteen mukaan sairaalahoitoa ei ole suunnitteilla, koska paavilla on kotona kaikki tarvitsemansa. Benedictus kertoi ennen joulua kärsivänsä hengitysvaikeuksista.

Paavi Benedictus 1. joulukuuta Vatikaanissa.

28.12.2022 20:53

Emerituspaavi Benedictus, 95, on hyvin sairas, kertoi paavi Franciscus keskiviikkona. Paavi kertoi rukoilevansa edeltäjänsä puolesta ja pyysi Vatikaaniin tullutta yleisöä tekemään samoin.

”Muistakaa häntä, koska hän on hyvin sairas. Pyytäkää Herraa lohduttamaan ja tukemaan häntä”, paavi sanoi.

Vatikaani tiedotti, että paavi Benedictuksen terveydentila romahti äkillisesti keskiviikkona. Vatikaanin mukaan paavi Franciscus vieraili edeltäjänsä luona keskiviikkoaamuna.

Vatikaanilainen lähde kertoi uutistoimisto AFP:lle, että emerituspaavin terveys alkoi heiketä kolme päivää sitten.

”Hänen elintoimintonsa pettävät, sydän mukaan lukien”, lähde kertoi ja lisäsi, ettei sairaalahoitoa ole suunnitteilla, koska paavilla on jo tarvitsemansa lääketieteellinen hoito kotona.

Vatikaanin tiedottaja Matteo Bruni kuvaili aamupäivällä, että lääkärit tarkkailevat Benedictuksen terveydentilaa jatkuvasti.

Saksalainen paavi Benedictus, syntymänimeltään Joseph Alois Ratzinger, jätti tehtävänsä helmikuun lopussa vuonna 2013. Hän oli kuuteen vuosisataan ensimmäinen paavi, joka ei jatkanut virassaan kuolemaansa saakka. Benedictus kertoi luopumisensa syyksi sen, ettei hänellä ole voimia jatkaa paavina.

Huhtikuussa Benedictuksen pitkäaikainen sihteeri, arkkipiispa Georg Gänswein, kertoi emerituspaavin olevan ”fyysisesti hyvin hauras, mutta henkisesti hyvällä mielellä”.

Italialaisen ANSA-uutistoimiston mukaan Benedictus oli valitellut hengitysvaikeuksia ennen joulua.

Vuonna 2018 italialaiselle Corriere della Sera -lehdelle lähettämässään kirjeessä Benedictus kertoi ”fyysisten voimiensa surkastuvan hiljaa”. Maltalainen kardinaali Mario Grech kertoi vuonna 2020, että entisellä paavilla oli jo vaikeuksia ”ilmaista itseään”.

Benedictus toimi paavina vuosina 2005–2013. Hän oli paaviksi tullessaan 78-vuotias ja vanhin paaviksi noussut sitten vuoden 1730.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut