Kongressiin valittu republikaani myönsi valehdelleensa koulutuksestaan, työpaikoistaan, juutalaisuudestaan, omistuksistaan ja avioliitostaan

Republikaanien voitto edustajainhuoneessa oli täpärä, mutta laki ei ilmeisesti estä Santosia ottamasta paikkaansa vastaan.

Yhdysvaltain kongressitalo Washingtonissa joulukuun 21. päivä.

27.12.2022 11:47

Yhdysvaltain edustajainhuoneeseen marraskuussa valittu George Santos on myöntänyt keksineensä tietoja koulutuksestaan, työpaikoistaan ja omaisuudestaan.

New Yorkin edustajaksi valittu Santos, 34, on väittänyt työskennelleensä sijoituspankeissa Goldman Sachsilla ja Citigroupissa. Santos kertoi ”valinneensa sanansa huonosti” ja työskennelleensä pankkien alihankkijoilla.

Hän kertoi aiemmin omistaneensa 13 kiinteistöä, joista sai merkittävää vuokratuottoa. Nyt hän myönsi, ettei omistanut lainkaan kiinteistöjä ja että hänellä oli itse asiassa tuhansia dollareita vuokrarästejä.

Santos väitti suorittaneensa alemman korkeakoulututkinnon Baruch Collegesta ja valmistuneensa yliopistosta New Yorkissa. Kummallakaan oppilaitoksella ei ole hänestä mitään merkintöjä.

”En ole valmistunut mistään korkeakoulusta. Olen häpeissäni ja pahoillani, että olen kaunistellut ansioluetteloani”, Santos sanoi radiohaastattelussa maanantaina. ”Teemme elämässämme typeryyksiä.”

Tunnustus ei vaikuta olevan täydellinen. Santos sanoi edelleen, ettei ole syyllistynyt rikoksiin ulkomailla.

”En ole rikollinen. En täällä, en ulkomailla, missään en ole syyllistynyt rikoksiin”, hän sanoi.

Sanomalehti The New York Timesilla on kuitenkin hallussaan oikeudenkäyntipöytäkirjoja, jotka todistavat Santosin syyllistyneen Brasiliassa nuorena petoksiin varastetun šekkivihon avulla. Santosin vanhemmat ovat syntyneet Brasiliassa.

Santos on myös väittänyt, että hänen äitinsä puoleiset isovanhempansa olivat holokaustista selvinneitä juutalaisia Ukrainasta. Uutiskanava CNN:n ja juutalaisen uutissivuston Forwardin mukaan mikään osa väitteessä ei pidä paikkaansa.

Santos kiisti, että olisi tarkoituksella puhunut harhaanjohtavasti, vaikka hän vielä marraskuussa on puhunut ”juutalaisesta perinnöstään” (Jewish heritage).

Hän selitti iltapäivälehti The New York Postille, ettei ole sanonut olevansa juutalainen (jewish), vaan juutalaisehko (jew-ish).

Republikaanit saivat marraskuun välivaaleissa vaalivoiton edustajainhuoneessa täpärällä erolla, joten Santosin saama paikka on tärkeä. Demokraatit ovat sanoneet, että Santos ei ole kelvollinen edustajaksi.

”Hän on täysi huijari”, demokraattien tuleva vähemmistöjohtaja, Santosin lailla New Yorkia edustava Hakeem Jeffries sanoi ennen joulua. ”Hänen koko elämäntarinansa on keksitty.”

Valehtelu ei lain mukaan luultavasti estä Santosia ottamasta paikkaansa vastaan. Republikaanit eivät ole kommentoineet asiaa.

On mahdollista, että Santos on valehdellut raskauttavammin kuin vieläkään tiedetään.

Edelleen on epäselvää, mistä Santos on saanut 700 000 dollarin vaalirahoituksensa, jonka hän on maksanut itse. Hän on kertonut ansainneensa miljoonia dollareita yrityksensä kautta, mutta median selvityksissä mistään ei ole löytynyt yrityksen asiakkaita eikä omistuksia.

Kongressiehdokkaalta tietojen tahallinen pimittäminen vaalirahailmoituksesta olisi liittovaltion rikos.

Santos on kertonut muitakin tietoja, jotka eivät pidä paikkaansa.

Hän on väittänyt, että neljä hänen työntekijäänsä kuoli Orlandon homoklubiammuskelussa 2016. Kun tiedolle ei ole löytynyt vahvistusta, hän sanoi nyt, että oli vasta palkkaamassa uhreja yritykseen, jota hän oli perustamassa Floridaan.

Santos on ensimmäinen edustajainhuoneeseen valittu republikaaneihin kuuluva julkihomo. Nyt hän ensimmäistä kertaa kertoi olleensa aiemmin naimisissa naisen kanssa.

Hän on väittänyt pyörittäneensä eläinten hyväntekeväisyysjärjestöä, jota ei todellisuudessa ole olemassa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut